perjantai 10. maaliskuuta 2017

Talvinen maisemareitti Kahvikeitaalle

Viime viikonlopulle luvattiin ihan mahtavaa keliä. "Pakko päästä lumikenkäileen!". Se oli ensimmäinen ajatus alkuviikosta kun kattelin säätiedotusta. Meillä oli muutenkin tarkoitus mennä Ylläksen mummolaan, eikä lauantaille ollut kertynyt vielä mitään suunnitelmia. Selvää oli vain, että ulkoilun merkeissä se vietetään. Sen jälkeen kun miehellänikään ei ollut lumikenkäilyä mitään vastaan, aloin miettimään reittiä. Sellaista minne uskaltautuisi myös vauvan kanssa. Mieleen tuli ensimmäisenä Kahvikeitaan laavu, jossa lapsuudessa käytiin paljon, sekä talvella että kesällä. Sinne ei olisi pitkä matkakaan, vain 1,5 km suuntaansa (lähtö Ylläsjärven puolelta tunturia. Sieltä missä hissit sijaitsevat). Laavu on myös suosittu hiihtäjien keskuudessa, sillä se on aivan latujen vieressä. Oltiin käyty siellä mieheni kanssa kerran aikaisemminkin lumikenkäilemässä ennen tytön syntymää.

Kun lauantai koitti, meidän perhe heitti lumikengät autoon ja suunnisti tunturiin. Näin paikallisena tiesin heti suunnan. "Tuonne päin meän täytyy mennä!". Mitään hajua ei ollut siitä mistä varsinainen merkitty reitti lähtee. Ei se mitään. Mielestäni lumikenkäilyssä parasta on se, että voi vähän eksyä poiketa reitiltä. Eipä aikaakaan kun jo tarvottiin keskellä metsää ihmettelemässä "mihis meän sitte pittää mennä..". No eksyä siellä ei onneksi voi, sillä joka puolella menee latuja ja tunturi näkyy selvästi. Suosittelen kuitenkin niitä, jotka ei seutua tunne, niin pysyttelemään siellä reitillä. Voi nimittäin tulla aikamoinen mutka, jos lähtee omin päin seikkailemaan (nimimerkillä kokemusta..).

yllas lumikenkäily

lumikenkäily

lumikenkäily

lumikenkäily

lumikenkäily

lumikenkäily

Jossain vaiheessa löydettiin oikealle reitille. "Täällähän olisi pärjännyt ilman lumikenkiä!". Just! :D Reitti oli tarkoitettu myös pyöräilijöille. Noh, hauskaa oli silti räpiköidä omia polkuja metsän keskellä, että ei se haitannut yhtään, vaikka ei sitä tiedettykään. Kauaa ei tarvinnut enää kävellä reittiä pitkin ja oltiin jo laavulla. Neitikin oli nukahtanut rintareppuun sillä välin. Laavulla paistettiin makkaraa ja syötiin eväitä ennen kuin jatkettiin matkaa takaisin autolle. Laavu oli hieno ja vasta uusitun näköinen, mutta ei hirveän käytännöllinen. Mieheni kirosi sen siellä ollessamme muutamaan otteeseen. Tuliaisena siltä reissulta sai nimittäin pari kuhmua otsaan. Kieltämättä se oli aika matala..

kahvikeidas laavu

kahvikeidas laavu

kahvikeidas

lumikenkäily

lumikenkäily

kahvikeidas laavu

kahvikeidas hete
Laavun takana on hete, josta saa janon yllättäessä juomakelpoista vettä

kahvikeidas hete

Takaisin päin mentiin merkittyä reittiä pitkin ja tästä syystä paluumatka sujuikin paljon tulomatkaa nopeammin. Maisemat reitillä olivat upeat (enpä tiennyt tätäkään..)  Reitillä oli tosi helppo kulkea, se oli tosi leveä ja hyvin merkitty. Kahvikeitaan laavu on ehdottomasti lapsiperheille sopiva paikka (sekä talvella että kesällä!), jonne kannattaa suunnata, jos lasten kanssa on liikkeellä ja miettii hyvää retkikohdetta, joka on kaiken lisäksi helpon matkan päässä. Lumikenkäilyreitti alkaa tunturissa sijaitsevan laavun luota ja merkkejä reitille ei voi olla huomaamatta. 

lumikenkäily
Aurinkokin alkoi jo laskemaan paluumatkalla autolle

lumikenkäily kelo kuu

lumikenkäily maisema

lumikenkäily maisema

lumikenkäily maisema

Yleensä Ylläksellä hiihetään tai lasketellaan, mutta kokeilkaapa joskus lumikenkäilyä! Ylläksellä on useita reittejä myös lumikenkäilyä harrastaville (reiteistä löytyy tarkemmin tietoa Ylläksen sivuilta täältä). Mikä olisikaan lepposampaa puuhaa kauniilla ilmalla sen hiihon ja laskettelun lisäksi (okei no se pilkkiminen..) kuin laittaa lumikengät jalkaan ja nauttia hyvän kelin lisäksi mahtavista maisemista. Ainakin tämä kahvikeitaan reitti yllätti minut täysin!

Onko siellä ruudun takana muita lumikenkäilyn ystäviä?


58 kommenttia:

  1. Täytyykin käydä kurkkaamassa toi paikka seuraavan kerran kun päästään Ylläkselle. Ja oli kiva nähdä, että vauvan kanssakin onnistui lumikenkäily. Ite en uskaltanut edes kokeilla lumikengillä lähteä vauva kantorepussa, eikä 4v. poika olisi niillä kyllä muutenkaan jaksanut (lue suostunut) kulkemaan, joten tänä talvena ei niitä vuokrattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä. Hyvin onnistui. Vauhti ei tosin ollu mitenkään päätä huimaavaa. :D mutta eihän se tarvi ollakaan kun lasten kanssa liikkuu. Varmasti sitä miettis uudemman kerran lumikenkäilyä jos matkassa olisi vauvan lisäksi 4 v..

      Poista
  2. Mun mielestä lumikengillä hauskinta on alamäkeen juokseminen (ja kaatuilu pehmeään lumeen), sitä ei ehkä vauvan kanssa viitsisi tehdä :)

    Tuo Kahvikeidas on mustakin lasten kanssa kiva kohde, mutta tosiaan laavu on aika epäkäytännöllinen. Mä en myöskään ymmärrä miksi laavun nuotiopaikka on niin avoin. Vähänkin kun tuulee, niin kaikki lämmöt menee ihan hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä ei kuitenkaan! :D

      Totta muutes, samaa mietin, mutta unohin sitten. Johtuiskohan siitä, että siellä on niin paljon käyttäjiä..en tiedä..

      Poista
  3. En ole koskaan kokeillut... mutta näiden kuvien perusteella haluan kyllä kokeilla lumikenkäilyä. Ihana päiväretki teillä, ja peukut pystyyn että teitte sen kantorinkan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Eihän sitä tiedä jos vaikka jäät koukkuun.. Tuollaiset päiväretket luontoon on kyllä ihania! Ja vielä kun sattuu hyvä ilma niin mikäs sen mukavampaa.

      Poista
  4. Innostun aina kun luen juttuja hiihtokeskuksista, niitä juttuja joissa tehdään muuta kuin hiihdetään! :) Olin tammikuussa työporukan kanssa Rukalla, ja könysin rinteillä ja metsissä lumikengillä kun muut sahasivat konevoimalla ylös ja painovoimalla alas.

    Huippua että viette pikkuisenne luontoon pienestä pitäen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että juttu meän lumikenkäretkestä kiinnosti. :) Mukavalta kuulostaa teän reissu myös! Ruka on kans kiva paikka. Ei oo vain itellä tullu käytyä siellä lumikenkäilemässä.

      Poista
  5. Haha, aikamoinen kahvikeidas! Luonnossa on aina kiva nauttia kahvit, harmi laavun epäkäytännöllisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Varsinkin vauvan kanssa touhutessa sitä äkkiä unohti, että täytyy nousta varovasti ylös. :D Kahvi maistuu kyllä luonnossa ihan eri hyvälle!

      Poista
  6. Mitä pidät Tubbs lumikengistä/lumikengistä yleensä? Pitäisi itsellenikin ostaa, aina lainanut muilta lähinnä TSL jotain mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään kyllä. Mulla ei tosin ole muista merkeistä kokemusta..

      Poista
  7. Kivan kesäisiä - tai pitäisi kait sanoa keväisiä - kuvia talvesta huolimatta.
    Ei ole tullut lumikenkäilyä kokeiltua, mutta ehkä olisi ideaa joskus testata tuokin laji!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma oli kyllä mahtava! Ehottomasti kannattaa testata joskus. Tosi lepposaa puuhaa. :)

      Poista
  8. En ole koskaan kokeillut lumikenkäilyä, se ei kai ollut vielä "juttu" kun asuin Suomessa ja täällä Tanskassa ei tosiaankaan ole lunta riittävästi tuohon tarkoitukseen. Mutta ehdottomasti haluan kokeilla, jos vaikka joskus menen Lappiin lomalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä Tanskassa taitaa tosiaan olla vähän hankalampaa harrastaa talvilajeja. :) En ole itekään harrastanu lumikenkäilyä kovin montaa vuotta ja reitteihinkin näytetään panostavan kunnolla vasta nyt.

      Poista
  9. Ollaan kerran kokeiltu lumikenkäilyä. Silloin kavuttiin Levin rinteitä ylös alas. Hauskaa puuhaa!
    Hienot Lapin maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Myös Levin rinteillä lumikenkäily kuulostaa mukavalta!

      Poista
  10. Mä en taida olla koskaan kokeillut lumikenkäilyä. En muutenkaan ole hirveän talviurheilullinen ihminen, vaikka koiran kanssa tykkään talvellakin luonnossa liikkua. Ehkä joskus pitää koittaa lumikenkäilyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä sitten jos ei tykkää. Onneksi lajeja on mielin määrin mistä valita. :) mutta jos yhtään kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla. Sillähän se selviää.

      Poista
  11. Lumikenkäily on koittamatta, mutta kiinnostais kyllä! Onko se kovin raskasta puuhaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu vähän.. jos malttaa pysyä reitillä, niin ei ole kovin raskasta. Mutta jos ei pysy, niin sitten riippuu miten lumi kantaa. Meilä ei tuolla kantanu ja syke nousi kyllä tuhanteen ja sataan välillä. :D kunnon treenin siinä saa sitte aikaseksi! :)

      Poista
  12. Tällaiset upeat talvipäivät kutsuvat todellakin retkeilemään! Onneksi niitä vielä osui, vaikka talvi vähemmän talviselta tänä vuonna näyttikin. Aurinko ja lumihanget - siinä on sitä jotakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Aivan upea retkeilysää! Täällä meilläkin jäi talvi tosiaan vähän vaisuksi.

      Poista
  13. Lumikenkäily on kivaa! Hienoja maisemia ja myös vauva näytti viihtyvän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva viihtyi hyvin. Kuinka lepposaa onkaan matkustella rintarepussa tuollaisella ilmalla :D

      Poista
  14. Lumikenkäily ei ole tuttua, mutta omin koivin ja kengin on kiivetty Lapissa tuntureillekin, kirjoitin siitä blogiinkin juttua :) Komeitahan nuo maisemat tuolla aina ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on. Meni minne vaan. :) Jes! Täytyypä käydä kattomassa sinun Lappijutut.

      Poista
  15. Joo, täällä on yksi lumikenkälyn ystävä. Olin tänä talvena Vuokatissa. Muu seurue painoi hiihtoladulla mutta minä suuntasin lumikenkäillen katsomaan tykkypuita ja auringonlaskua. Ja totesin muuten matkalla saman: hitto, täällä olisi pärjänyt mainiosti tavan kengillä. Mutta pääsipä sitten koukkaamaan omille reiteille ja parhaille kuvauspaikoille <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että meitä on muitakin! :) Vuokatissakin on varmasti hienot maisemat. Kesällä oon ainoastaan käyny. Sehän se just onki parasta, että pääsee koukkaamaan melkeinpä minne vaan haluaa. Eipähän ole ruuhkaa! :D

      Poista
  16. Mä aina kauheesti ihailen perheitä, jotka ottaa pienetkin vauvat kaikkiin aktiviteetteihin mukaan. Me ollaan jotenkin peruslaiskoja ja lapsetkin olleet sen verran "räiskyviä", että on tuntunut helpommalta mennä sieltä mistä aita on matalin. Ollaan oltu paljon kotona, vaikka toisaalta on jonkun verran reissattukin.

    Mä oon muuten kerran elämässäni käynyt lumikenkäilemässä. Sekin tosin hyvin yllätyksellisesti Keski-Suomessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka välillä saattaa miettiä että olikohan tämä nyt ihan fiksua.. hyvin on silti menny ja järkikin on pysynyt päässä ainakin toistaiseksi. :D Varmasti riippuu tosiaan paljon myös lapsen luonteesta, miten paljon jaksaa harrastella.

      Hei hyvä! mitä tykkäsit? Lähtisikkö toistekki?

      Poista
  17. En ole koskaan käynyt lumikenkäilemässä, mutta mieli tekisi joskus koittaa! Ehkäpä tällaisissa kauniissa Lapin maisemissa. Metsäretket ja laavut on aina hyviä ideoita, lumikengillä tai ilman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Metsäretket hoituvat ilman lumikenkiäkin :)

      Mut hei sittenhän se pitää ehottomasti joskus kokeilla!

      Poista
  18. Oi että, niin ihanat maisemat! Ja lumikenkäily on jotenkin aivan omanlaista puuhaa. Rentouttavaa ja jotenkin niin perinteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain! Kyllä nuissa maisemissa kelpaa retkeillä. Lumikenkäily on kyllä niin erilaista puuhaa. Siksi se varmaan on niin kivaa!

      Poista
  19. Kiva löytää uusi mukava blogi! Voi ihana Suomi, sinne on kyllä välillä niin ikävä! Lumikenkäilyä voi toki harrastaa täällä Kaliforniassakin kun ajaa ylös vuorille, mutta mikään ei tietenkään voita Suomen keväisiä ja aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! :) Mukava että tykkäsit. Eihän Suomea mikään voita, vaikka ei Kaliforniassakaan mitään vikaa ole. ;) hmm..nyt aloin miettimään miten kivaa olisikaan siellä päin lumikenkäillä tai vaikka patikoida!

      Poista
  20. En ole koskaan lumikenkäillyt, mutta sitä olisi kiva kokeilla. Lapin maisemat on niin ihania, että sinne tuli nyt suuri ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipin kapin sitten takaisin Lappiin! ;) ja sitten voit myös samalla kokeilla lumikenkäilyä..

      Poista
  21. Lumikenkäilyä olisi kyllä hauska testata, se on jäänyt täysin kokematta! En ole kyllä Lapissakaan koskaan päässyt käymään, joten ehkä voisin joskus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Lapissa siihen on kyllä hyvät mahollisuudet. Ja siinä samalla saa kaupan päälle nauttia hienoista maisemista! :)

      Poista
  22. En ole vielä lumikenkäilyä kokeillut, mutta haluisin kyllä. Tuli tässä myös mieleen, etten varmaan ole koskaan kävellyt/ollut tunturilla. :o Ihanasti teidän pikkuinen matkusti kantorepussa, hyvä vinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän se täytyy alkaa reissua suunnittelemaan johonkin tunturiin ;) Hyvin matkusti ja tykkäsi kovasti!

      Poista
  23. En ainakaan ensimmäisellä kokeilukerralla haksahtanut lumikenkäilyyn, mutta tuollaisissa maisemissa voisin kyllä muuten vain patikoida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on muitakin vaihtoehtoja. Patikointi on myös aivan ihanaa! :)

      Poista
  24. Oi että, laavuilu on parasta! Ihanan talvista maisemaa, oma sijainti tällä hetkellä Bosnia ja ai että lumimaisemat tekisivät terää. Ja noloa, mutta e ole koskaan lumikenkäillyt, vaikka lukuisat kerrat se on ollut mielessä. Kuulostaa hauskalta touhulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! No sielä ei taida paljoa olla kovin lumisia maisemia että ei mikään ihme. :D Hauskaa on! Sinun täytyy joskus kokeilla.

      Poista
  25. Upeat maisemat! Olen jo pitemmän aikaan halunnut matkustaa taas Lappiin. Viime kesänäkin ajettiin vain länsireunaa ylös Norjan puolelle. Lumikenkäily vaikuttaa ihan hauskalta, sitä voisikin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hauskaa! Varsinkin, kun saa mennä omia polkuja. :) kannattaa testata!

      Poista
  26. En ole kokeillut lumikenkäilyä ikinä, mutta voisi olla minun laji. Tykkään kävellä, mutta hiihtämisestä en niinkään, joten tuohan olisi hieman sellainen välimuoto : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten varmasti on sinun laji. Kannattaa kokeilla. Itsekin tykkään enemmän lumikenkäilystä. Tosin oon nyt muutama vuosi sitten tykästynyt hiihtoonkin uudelleen. :)

      Poista
  27. Lumikenkäily on kivaa, joskin en ole kokeillut sitä kuin kerran. Tuli mieleen, että tuotahan pitäisi taas testata tulevalla Kuusamon reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että teille tulee varmaan kiva reissu! :) Kuusamossa on varmasti kans lumikenkäreittejä, jos sellaisia kaipaa. Mekin käytiin siellä kuukausi sitten pienellä karhunkierroksella ja kiutakönkäällä. Ei tosin lumikenkäilemässä, kun pärjäsi hyvin tavallisillakin kengillä. Mukavaa lomaa!

      Poista
  28. Upeita maisemia! Mä haluaisin tosi paljon kokeilla lumikenkäilyä, mutta täällä Briteissä siihen ei ole ihan hirveästi mahdollisuuksia, haha! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei taida olla! :D ehkä sitten, jos joskus on mahollisuus. Me tullaan muutes Englantiin muutaman päivän päästä. :)

      Poista
  29. Juuri nyt täältä pörröviltin alta kahvikuppi kädessä en lähtisi tuonne tarpomaan koska olen tälläinen vilukissa, mutta kesällä tuo olisi varmasi aivan ihana kohde, pistetään korvantaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D ei kylmä kieltämättä aina houkuta! On kesälläkin aivan ihana kohde. Patikointi on kans kivaa!

      Poista