Kesänkijärven ympäri - Hillapolku, Ylläs

Ylläksen luontopoluista hillapolku on ollut itselle aina sellainen "sitten joskus" kohde. Niin moni muu reitti on mennyt tämän tasaisen ja helpon polun edelle. Miksiköhän näin? No johtuu varmaan siitä, että aina patikoidessa on päästävä mahdollisimman ylös - Ylläksen maisemissa kun ollaan. Ja ylös me oltiin menossa alun perin myös eräs syksyinen päivä tässä taannoin. Ruskaretki nimittäin Pirunkurulle kutsui. Ainakin siihen saakka, kunnes tajuttiin säätiedotuksen näyttävän koko päivälle vesisadetta. Tai oisko ollu niin, että pari ekaa aamun tuntia luvattiin pelkkää pilvistä, mutta pian sen jälkeen näytti kaatamalla vettä. Plääh. Näin on käynyt monesti kesän ja syksyn aikana, kun ollaan Ylläksellä retkeä suunniteltu. Keväällä taas eräs viikonloppu oli niin kova lumimyräkkä, että ulos ei ollut mitään asiaa. Ja silloinki oli vaikka mitä suunnitelmia. Oltiinpa sitten koko viikonloppu sisällä. Arvatkaapa vaan ketuttiko..

No syysretki Pirunkurulle muuttuikin sitten sateiseksi reippailuksi Kesänkijärven ympäri hillapolkua pitkin. Jätettiin neiti suosiolla hoitoon mummolaan ja lähdettiin miehen kanssa kahdestaan lenkille haukkaamaan samalla happirikasta ja raitista ilmaa. Vai voikohan sitä edes lenkkeilyksi kutsua, jos joka välissä piti pysähtyä kuvaamaan? Sain kuulla taas huokailuja siitä miten matka ei etene yhtään.. Hups! :D Mutta ne ruskan värit! Eihän niitä voi olla kuvaamatta. Kyllä syksy on ihanaa aikaa!

Hillapolku alkaa Kesänkijärven parkkipaikalta. Reitti vaikutti olevan varsin suosittu, sillä heti alusta alkaen saatiin talsia peräkanaa kahenkymmenen muun ruskaretkeilijän kanssa. Ja vähintään yhtä monta niitä tuli vastaan. "Hei, hei, päivää, päivää, hei.." Ruska-aika oli pahimmillaan ja sen kyllä huomasi. Se siitä luonnon rauhasta sitten. :D

Maisemat olivat sentäs komeat! Välillä kuljettiin metsän läpi, välillä suon. Ihanan leppoisaa. Ihmismääräkin alkoi vähentymään Kesängin Keitaan jälkeen. Tällä kertaa ei jääty kahvistelemaan, vaan jatkettiin matkaa, jotta päästäisiin autolle takaisin ennen kuin sade ihan kokonaan yllättää.

Loppumatkasta jouduttiin jo lisäämään vauhtia töppösiin, ettei kastuttaisi ihan kokonaan. Onneksi oli kunnon varusteet mukana..

Kaiken kaikkiaan hillapolku on oikein lepposa ja mukava reitti kierrettäväksi. :)


Onko siellä muita Kesänkijärven kiertäneitä?



Huomenna suunnataankin sitten kohti Vuokattia ja Katinkulta kylpylää, jossa vietetään pidennetty viikonloppu. Ah, ihanaa päästä rentoutumaan kunnolla ja puljaamaan altaaseen. Ja mikä parasta, päästään viettämään yhteistä aikaa koko perheen kesken. Neitikin varmasti tykkää, oikea vesipeto kun on. :) Suunnitelmissa olisi ajaa Hossan kautta. Yöpyä siellä yksi yö ja käydä vähän retkeilemässä Hossan kansallispuistossa. Saa vaan nähdä miten käy. Sadetta on nimittäin vähän lupaillu. Jep. Taas, jälleen kerran! :D

Psst.. Meän reissuja reaaliajassa voit seurata sekä Instagramissa että Facebookissa. 

Pistähän seuraten! ;)

Syksyn värejä Neitokaisen rannalla

Tiesitkö, että Kittilän Lainiossa on Suomen muotoinen järvi, Neitokainen nimeltään? No ei se mitään jos et tiennyt, sillä ei tiedä varmaan moni muukaan.

Eräs syksyinen päivä päätettiin kävästä kattomassa mistä onkaan kyse. Kotikylältäni Ylläsjärveltä matkaa järven (vai pitäiskö sanoa lammen?) rantaan tulee noin 14 km. Järvi on sinänsä helposti saavutettavissa, sillä tieltä sinne on vain noin minuutin kävelymatka. Hirveän rankkoja "metsän läpi tarpomisia" perille päästäkseen ei siis tarvitse suorittaa. :D Ainoa vaan, että opasteita sinne ei ole, joten kartan lukutaitoa ja suuntavaistoa (jota mulla ei oo sitte yhtään..) tarvitaan. Onneksi mies sentäs on palj vähän parempi suunnistamaan kun minä. Ja olihan meillä paikallinen opaskin matkassa, nimittäin oma iskä, joka tuntee taas seudut paremmin kuin hyvin. <3

Mistään luonnon muovaamasta järvestä ei suinkaan ole kyse, vaan kyseessä on tekojärvi, jonka on suunnitellut ja rakennuttanut rovaniemeläinen Esko Sääskilahti vuonna 1991. Aikaa järven kaivamiseen kahdella kaivinkoneella meni viikon verran. Se on täsmälleen Suomen muotoinen, vain kymmenentuhatta kertaa pienempi! Eli tarkalleen pikku-suomi on 116 metriä pitkä ja metrin syvyinen (joten kalaa siellä ei oo, mikä kiinnosti yllättäen miestäni heti ensimmäiseksi :D).

Alun perin järven ympärille kaavailtiin suurta lomakylää, mutta laman iskiessä ja yhtiön hakeutuessa konkurssiin, saatiin heittää hyvästit suurille suunnitelmille, eikä turisteille tarkoitettuja lomatontteja ja hotellia saatu koskaan rakennettua. Pian tämän jälkeen myös Neitokainen vaipui unholaan, sillä heti samaisen vuoden syksynä Lainion metsään muuttivat elämäntapaintiaanit, jotka veivät toimittajien (ja läheisten kylien asukkaiden) huomion. Muistan tämän hyvin, vaikka pieni olinkin, enkä varmaan yhtään ymmärtänyt mistä oli kyse. Erikoinen homma se kyllä oli!

(Jos kiinnostuit aiheesta, niin muun muassa Raymond -lehden artikkelista täältä löytyy tietoa enemmän sekä intiaaneista että järvestä. Tosi kattava ja mielenkiintoinen juttu! Kannattaa ehottomasti lukasta! :)

Määränpää ilmasta kuvattuna. Eikö oo hieno? (Kuva: Karttapaikka.fi)

Rannalta katsottuna järvi on kuin mikä tahansa järvi. Ei sitä muotoa pysty rannalta käsin näkemään. Varsinkaan silloin, jos ei tietäisi muotoa etukäteen. Tarkkaan katsottuna jotain pientä ehkä pystyy erottamaan, kun vaan osaa sillä silmällä katsoa.

Heti ensimmäiseksi saavuttiin Ahvenanmaan rantaan. Tää pikku lätäkkö syntyi sattumalta, kun etsittiin järvelle vettä. Pohjavettä ei ollut, joten järven eteläpuolelle tehtiin koekuoppa ja siitä muodostui Ahvenanmaa. Ihan hitusen verran väärään paikkaan vaan, mutta eihän se ny niin justiinsa oo..

Ahvenanmaa tässä heti alhaalla oikealla

Aloin heti seuraavaksi tähyilemään ympärille. Missä on se kumpare mistä erottaisi järven muodon? En löydä! No, pitää siis tyytyä kuvaamaan eka rannalta.

Nää kuvat on otettu jostain Tornion kohdalta. Oikealla näkyy Inari ja vasemmalla alkaa käsivarsi.. :D

Ja sitte myös kuvia vähän sinne itään päin ja etelään..

Huutelin jossain vaiheessa josko mieheni olisi bongannut sen kumpareen, ja olihan hän. Meinasi vain, että se on risujen peitossa. Ja ihan kunnon risujen. Niin ettei mitään toivoa nähdä yhtään mitään niitten seasta. Ei, enpä usko! Ei voi olla niin huono tuuri! Pakko oli silti kokeilla. Huonoin tuloksin tosin. :D Tää seuraava oli se parhain kuva minkä sain. Eikä tää ollu edes korkeimmasta kohdasta.. mut kyllähän tästäkin jotain selvää saa. Ainaki osan Suomea! Eikö vaan?

Kuinka moni tietää paikan? :)





Tykkäsitkö? Seuraa blogia Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'issa! 

Mystisen upea Pakasaivo - Lapin Helvetti

Tämä Muonion kunnassa sijaitseva rotkojärvi on vaikuttava nähtävyys, jossa jokaisen Ylläksen kävijän kannattaa vierailla. Niin meki ollaan tehty - viimeksi käytiin siellä muutama viikko sitten. Tänne on helppo tulla niin lasten kanssa kuin ilmankin, sillä parkkipaikalta on kävelymatkaa näköalatasanteelle vain pari sataa metriä. Tähän paikkaan liittyy myös monia uskomuksia ja tarinoita. Ai millaisia? No ootappa ku mie kerron..

Ennen kuin mennään niihin, niin tässä muutama fakta..

Pakasaivo (tunnetaan myös nimellä Lapin Helvetti) on reilun kilometrin pituinen kirkasvetinen saivojärvi, joka on syntynyt mannerjäätikön sulamisvesien muokkaamaan ja puhdistamaan kallioperän murroslaaksoon. Veden syvyys on noin 60 metriä (ehkä enemmänkin!) ja järveä ympäröivät jyrkänteet ovat yli 40 metriä vedenpinnan yläpuolella. Onpa Pakasaivoa jopa pidetty maamme suurimpana hiidenkirnuna! 

Järvi saa vetensä pohjan lähteistä, saivoista. Sen pinta- ja pohjavesi eivät sekoitu keskenään, joten pohjavesi on hyvin hapetonta ja rikkipitoista. Tämän vuoksi pohjassa säilyvät kaikki mitä sinne koskaan on uponnut, muuttumattomana. Aikamoista!

"Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa"

-Samuli Paulaharju, 1922

No mites ne uskomukset sitten..

Ensinnäkin, kalat viihtyvät hyvin saivojärvissä. Välillä ne kuitenkin katoavat kokonaan ja pyyntimies saa kokea vesiperän. Niinpä uskottiin saivojen olevan kaksipohjaisia ja kalojen siirtyvän alempiin kerroksiin onkimiehiä pakoon. Aikamoisen ovelaa!

Ja tiesittekö sen, että saivojärven pohjassa, reiän toisella puolella, on toinen järvi, mutta ylösalaisin. Tämän järven rannoilla elelee saivokansa onnellista elämää, eläviin nähden päät alaspäin. ;)

Toinen tarina taas kertoo saivojen olevan maahisten kalavesiä, tai että järvessä asustelee haltioita. Järven pohjassa olevaa aukkoa, jonka kautta haltija kulki, sanottiin haltian reiäksi..

Oli niin tai näin, ei haltioita tai maahisia näkynyt tällä kertaa, vaikka kuinka yritin pohjaan kuikuilla. Ehkä he olivat juuri silloin vierailulla saivokansan luona..

(Lisää Pakasaivosta ja sen uskomuksista löytyy muun muassa Tunturi-Lapin sivuilta täältä.)
(Luontoon.fi sivuilta täältä taas löydät tarkemmat ajo-ohjeet.)

Vähän matkan päästä saivosta, mäntyä kasvavalla kankaalla on yksinäinen lohkeillut kiven järkäle, Kirkkopahta, joka on saamelaisten ikivanha palvontapaikka. Kivilohkareen äärellä kokoonnuttiin palvomaan ja uhraamaan riistaa jumalille. Kirkkopahta löytyy Pakasaivolle menevän tien varresta noin 200 metrin päästä tiestä. Sitä kannattaa käydä samalla reissulla ihmettelemässä.

"Seitapahtaa sanotaan myös Kirkkopahaksi (Kirkkopahta), kun se on ollut lappalaisilla niinkun joku kirkkopaikka." 

-Samuli Paulaharju, 1932

Pakasaivo on kaikessa jylhäisyydessään upea paikka. Kannattaa käydä! Vai joko olet jo käynyt?

Ps. Huomenna suunnataan Inariin ja Norjaan, joten blogi hiljenee hetkeksi. Jos pohjoisen maisemat kiinnostaa, niin kannattaa laittaa blogin Facebook-sivut ja Instagram seurantaan. Instagramista minut löytää nimimerkillä @heisaynaja. :)

Huipulla tuulee - Ylläs

Viikkoa ennen Juhannusta teimme muutaman päivän reissun Ylläkselle. Eräänä iltana päätin extempore lähteä kuvailemaan tunturiin neidin jäädessä mummon ja ukin huomaan. Ajattelin, että nyt täytyy käyttää tilaisuus hyödyksi ja lähteä yksin jonnekin - nyt kun kerta siihen on mahdollisuus. No se pelkkä kuvausreissu muuttuikin sitten kunnon patikoinniksi, kun siinä kävellessä ylöspäin en malttanutkaan enää kääntyä takaisin, vaan jatkoin kiipeämistä ihan huipulle asti.

Matkaan lähdin viiden jälkeen. Auton ajoin Sport Resort Ylläksen parkkipaikalle, Ylläsjärven puolelle tunturia. Sen kummemmin miettimättä miten ylös pääsisi helpoiten, lähdin vain kiikkumaan.

Ensin tuntui ettei matka etene yhtään, kun joka välissä piti pysähtyä kuvaamaan. Maisemat oli jokapuolella niin upeat! Kattokaa ny nuita värejä!

Tässä vaiheessa meinasin kääntyä takaisin, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Oli liian kaunista ja rauhallista. Eihän mulla mikään kiire kotia ollut.

Siinä kiikkuessa ylöspäin aloin miettimään, kuinka kovasti maisemat ovatkaan muuttuneet sitten lapsuusajan. Ei ollut alhaalla näkyviä hotelleja silloin, kun olin pieni (Lapland Hotel Saagaa, kuvassa alhaalla oikealla, ja Ylläs Taigaa vasemmalla). Sen lisäksi alueelle rakennetaan koko ajan lisää huoneistoja ja mökkejä. Niin se aika vain kuluu ja maailma muuttuu.

Reilun tunnin päästä olin ylhäällä huipulla, 718 m merenpinnan yläpuolella. Jalat oli ihan hapoilla ja hiki virtasi pitkin selkää. Aikamoinen kapuaminen! Olishan se gondoliki vierestä mennyt, jos vain olisi ollut auki. Hyvä vaan ettei ollu - eipähän ollut muita ihmisiä häiritsemässä ;) Ylhäällä tuuli oli ihan jäätävä! Kylmä tuuli plus hikinen pusero ja märkä selkä. Juu. Olo ei ollu mitenkään kovin kiva! Lämpimämpi takki olisi ollut kyllä tarpeen. Harmillisesti myös ravintola Ylläskammi oli tällä kertaa kiinni, joten en päässyt sinnekään lämmittelemään - se kun on avoinna vain gondolin aukioloaikojen mukaisesti.

Huipulle on avattu n. 700 m pitkä Historiapolku, joka kertoo Ylläksen alueen historiasta. Tiesittekö muuten että ensimmäinen hissi valmistui Varkaankuruun jo vuonna 1957! Reitillä on myös maisemataulu, josta voi tunnistaa läheiset tunturit.

Kovin kauaa ei huipulla viihtynyt, jos ei halunnut jäätyä pystyyn. Piti räpsästä muutama kuva (siis oikeasti muutama sata..), kiertää polku ja jatkaa matkaa takaisin alas. Jossain vaiheessa huomasin kapean hiekkatien, jota pitkin pääsisi kulkemaan. Se näytti menevän loivasti alaspäin tunturin laitaa pitkin. Sinne siis! Huomattavasti helpompi kävellä. Täytyy kuitenkin huomioida, että huipulta lähtee reittejä alas myös alamäkipyöräilijöille, että ei vaan vahingossa kävele niille tarkoitettuja polkuja pitkin! :)

Loppumatka eteni joutuisasti ja pian olinkin jo alhaalla. Yhteensä aikaa meni kolmisen tuntia kuvailuineen päivineen. Ketään ei näkynyt missään koko aikana ja sain olla ihan yksinäni. Ja hei, ei yhtä ainutta hyttystäkään seurana! Niitä kun välillä meinaa olla riesaksi asti..

Kotia kun pääsin, oli sauna jo odottamassa. Mikäs sen parempaa! :)

Ps. Jos tunturin valloittaminen kävellen tuntuu liian ylivoimaiselta, tai siihen ei ole aikaa, pääsee huipulle Gondolin kyydillä. Gondoli on avoinna kesällä päivittäin juhannuksesta syyskuuhun säävarauksella (hinnaston löydät täältä). Ylläksellä toimii muuten myös maailman ainoa saunagondoli (siinäpä oivallinen vinkki niille jotka on kokenut jo kaiken!). Mitään halpaa lystiä se ei ole, mutta varmasti ainutlaatuinen kokemus (Ylläksen sivuilta täältä löytyy tarkempaa tietoa aiheesta).

Jatka lukemista..

Täältä voit käydä lukemassa tarkemmin Rakkaudestani Ylläkseen!
Ylläs -tunnisteen alta löydät muita juttujani Ylläksestä.