Viime viikon reissukuulumisia ja Hossan upea auringonlasku

Viime viikolla päätettiin tehä pieni irtiotto arjesta ja suunnata Hossan kautta Vuokatin Katinkulta kylpylään. Alun perin suunnitelmissa oli ties mitä reissua. Aika varmoja oltiin siitä, että lokakuussa lähdetään Roomaan. Ihastuttiin siihen kaupunkiin niin totaalisesti muutama vuosi sitten kun siellä käytiin, että monesti on ollut halu palata. Kalliit lennot kuitenki pilas sen ilon ja kohde muuttuikin edulliseen Krakovaan. Kunnes sitten alkoi lähtöpäivä lähestymään ja lippujakin pitäisi jo alkaa varailemaan.. Ei vain jaksanut. Ei kiinnostanut (mitenköhän tää on ees mahollista, kysynpä vaan..:D).

"Mentäiskö sittenkin kylpylään?", heitti mieheni tällaisen ajatuksen. "Joooo mennään! Mutta tällä kertaa johonkin muualle kun ainaiseen Kuusamon Tropiikkiin." Jotenkin tähän väliin sitä halusi kunnon rentoutusloman (tai ainakin niin rennon mitä nyt pienen ikiliikkujan kanssa onnistuu :D). Ei mitään suuria tai uusia kaupunkeja! Minun kanssa nimittäin kun matkaa, niin ei silloin pysytä paikoillaan. Rooma ois ollu siinä mielessä kiva, että kaupunki on jo jollain tavalla tuttu entuudestaan. Ei olis loma pelkkää suorittamista - nähtävyydestä toiseen tarpomista. Siltikään ei jostain syystä napannu matkustaa niin kauas ja maksaa maltaita. Ei sitte yhtään. No mutta, Rooma ei häviä minnekään. Ens vuonna sitten.

Muutettiin siis totaalisesti suunnitelmia ja kylpyläloma kutsui tällä kertaa. Aikaa meillä oli keskiviikosta sunnuntaihin. Aateltiin, että kolme yötä kylpylässä riittäisi hyvin, ja nyt olisi mahdollisuus ajaa mutkan kautta ja nähdä samalla reissulla Hossan kansallispuisto - siellä kun ei olla vielä päästy käymään. Pääsis retkeilemäänki. Keskiviikkoaamuna siis pakattiin auto täyteen retki- ja uimakampetta ja suunnattiin kohti Hossaa. Majoitusta ei oltu vielä varattu, mutta eihän se nyt niin justiinsa oo. Luotettiin siihen, että jostain yöpaikka saadaan. Parin hutilyönnin jälkeen se onnistuikin ja löydettiin itsemme Hossanjärven rannalta.

Seuraava päivä menikin kansallispuistossa Julma-Ölkkyä ihastellessa ja "pääkohteeseen", eli kylpylään, ajellessa. Julma-Ölkystä tuun tekemään vielä oman postauksen, mutta kylpylässä nyt ei tapahtunut uimista kummempaa, että se siitä. :D Kuviakin taisin ottaa pyöreät nolla. Kerranki niin. Kiva välillä vaan olla.

Mut hei. Eikö oo upea auringonlasku? Itselle ainaki kesän (vieläkö voi sanoa kesän?) upeimpia. Nää kuvat on otettu Loma-Hossasta, eli juuri sen ensimmäisen yöpaikan rannalta. Koko ajopäivän satoi vettä, joten hieman tuli yllätyksenä, kun majapaikassa tavaroita laittaessa alkoi yhtäkkiä silmiä häikäsemään. Mikä lie ihme valoilmiö. Hetki meni aikaa tajuta mistä valo tulee ja varsinki se mihin aurinko laskee. Sen jälkeen ei mennyt montaa sekunttia niin tää mamma oli jo rannalla heilumassa kameran kanssa. :D 

Upea paikka kerrassaan. Vai mitä sanotte?



Tykkäsitkö? Seuraa blogia Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'issa! 

Kesänkijärven ympäri - Hillapolku, Ylläs

Ylläksen luontopoluista hillapolku on ollut itselle aina sellainen "sitten joskus" kohde. Niin moni muu reitti on mennyt tämän tasaisen ja helpon polun edelle. Miksiköhän näin? No johtuu varmaan siitä, että aina patikoidessa on päästävä mahdollisimman ylös - Ylläksen maisemissa kun ollaan. Ja ylös me oltiin menossa alun perin myös eräs syksyinen päivä tässä taannoin. Ruskaretki nimittäin Pirunkurulle kutsui. Ainakin siihen saakka, kunnes tajuttiin säätiedotuksen näyttävän koko päivälle vesisadetta. Tai oisko ollu niin, että pari ekaa aamun tuntia luvattiin pelkkää pilvistä, mutta pian sen jälkeen näytti kaatamalla vettä. Plääh. Näin on käynyt monesti kesän ja syksyn aikana, kun ollaan Ylläksellä retkeä suunniteltu. Keväällä taas eräs viikonloppu oli niin kova lumimyräkkä, että ulos ei ollut mitään asiaa. Ja silloinki oli vaikka mitä suunnitelmia. Oltiinpa sitten koko viikonloppu sisällä. Arvatkaapa vaan ketuttiko..

No syysretki Pirunkurulle muuttuikin sitten sateiseksi reippailuksi Kesänkijärven ympäri hillapolkua pitkin. Jätettiin neiti suosiolla hoitoon mummolaan ja lähdettiin miehen kanssa kahdestaan lenkille haukkaamaan samalla happirikasta ja raitista ilmaa. Vai voikohan sitä edes lenkkeilyksi kutsua, jos joka välissä piti pysähtyä kuvaamaan? Sain kuulla taas huokailuja siitä miten matka ei etene yhtään.. Hups! :D Mutta ne ruskan värit! Eihän niitä voi olla kuvaamatta. Kyllä syksy on ihanaa aikaa!

Hillapolku alkaa Kesänkijärven parkkipaikalta. Reitti vaikutti olevan varsin suosittu, sillä heti alusta alkaen saatiin talsia peräkanaa kahenkymmenen muun ruskaretkeilijän kanssa. Ja vähintään yhtä monta niitä tuli vastaan. "Hei, hei, päivää, päivää, hei.." Ruska-aika oli pahimmillaan ja sen kyllä huomasi. Se siitä luonnon rauhasta sitten. :D

Maisemat olivat sentäs komeat! Välillä kuljettiin metsän läpi, välillä suon. Ihanan leppoisaa. Ihmismääräkin alkoi vähentymään Kesängin Keitaan jälkeen. Tällä kertaa ei jääty kahvistelemaan, vaan jatkettiin matkaa, jotta päästäisiin autolle takaisin ennen kuin sade ihan kokonaan yllättää.

Loppumatkasta jouduttiin jo lisäämään vauhtia töppösiin, ettei kastuttaisi ihan kokonaan. Onneksi oli kunnon varusteet mukana..

Kaiken kaikkiaan hillapolku on oikein lepposa ja mukava reitti kierrettäväksi. :)


Onko siellä muita Kesänkijärven kiertäneitä?



Huomenna suunnataankin sitten kohti Vuokattia ja Katinkulta kylpylää, jossa vietetään pidennetty viikonloppu. Ah, ihanaa päästä rentoutumaan kunnolla ja puljaamaan altaaseen. Ja mikä parasta, päästään viettämään yhteistä aikaa koko perheen kesken. Neitikin varmasti tykkää, oikea vesipeto kun on. :) Suunnitelmissa olisi ajaa Hossan kautta. Yöpyä siellä yksi yö ja käydä vähän retkeilemässä Hossan kansallispuistossa. Saa vaan nähdä miten käy. Sadetta on nimittäin vähän lupaillu. Jep. Taas, jälleen kerran! :D

Psst.. Meän reissuja reaaliajassa voit seurata sekä Instagramissa että Facebookissa. 

Pistähän seuraten! ;)

Syksyn värejä Neitokaisen rannalla

Tiesitkö, että Kittilän Lainiossa on Suomen muotoinen järvi, Neitokainen nimeltään? No ei se mitään jos et tiennyt, sillä ei tiedä varmaan moni muukaan.

Eräs syksyinen päivä päätettiin kävästä kattomassa mistä onkaan kyse. Kotikylältäni Ylläsjärveltä matkaa järven (vai pitäiskö sanoa lammen?) rantaan tulee noin 14 km. Järvi on sinänsä helposti saavutettavissa, sillä tieltä sinne on vain noin minuutin kävelymatka. Hirveän rankkoja "metsän läpi tarpomisia" perille päästäkseen ei siis tarvitse suorittaa. :D Ainoa vaan, että opasteita sinne ei ole, joten kartan lukutaitoa ja suuntavaistoa (jota mulla ei oo sitte yhtään..) tarvitaan. Onneksi mies sentäs on palj vähän parempi suunnistamaan kun minä. Ja olihan meillä paikallinen opaskin matkassa, nimittäin oma iskä, joka tuntee taas seudut paremmin kuin hyvin. <3

Mistään luonnon muovaamasta järvestä ei suinkaan ole kyse, vaan kyseessä on tekojärvi, jonka on suunnitellut ja rakennuttanut rovaniemeläinen Esko Sääskilahti vuonna 1991. Aikaa järven kaivamiseen kahdella kaivinkoneella meni viikon verran. Se on täsmälleen Suomen muotoinen, vain kymmenentuhatta kertaa pienempi! Eli tarkalleen pikku-suomi on 116 metriä pitkä ja metrin syvyinen (joten kalaa siellä ei oo, mikä kiinnosti yllättäen miestäni heti ensimmäiseksi :D).

Alun perin järven ympärille kaavailtiin suurta lomakylää, mutta laman iskiessä ja yhtiön hakeutuessa konkurssiin, saatiin heittää hyvästit suurille suunnitelmille, eikä turisteille tarkoitettuja lomatontteja ja hotellia saatu koskaan rakennettua. Pian tämän jälkeen myös Neitokainen vaipui unholaan, sillä heti samaisen vuoden syksynä Lainion metsään muuttivat elämäntapaintiaanit, jotka veivät toimittajien (ja läheisten kylien asukkaiden) huomion. Muistan tämän hyvin, vaikka pieni olinkin, enkä varmaan yhtään ymmärtänyt mistä oli kyse. Erikoinen homma se kyllä oli!

(Jos kiinnostuit aiheesta, niin muun muassa Raymond -lehden artikkelista täältä löytyy tietoa enemmän sekä intiaaneista että järvestä. Tosi kattava ja mielenkiintoinen juttu! Kannattaa ehottomasti lukasta! :)

Määränpää ilmasta kuvattuna. Eikö oo hieno? (Kuva: Karttapaikka.fi)

Rannalta katsottuna järvi on kuin mikä tahansa järvi. Ei sitä muotoa pysty rannalta käsin näkemään. Varsinkaan silloin, jos ei tietäisi muotoa etukäteen. Tarkkaan katsottuna jotain pientä ehkä pystyy erottamaan, kun vaan osaa sillä silmällä katsoa.

Heti ensimmäiseksi saavuttiin Ahvenanmaan rantaan. Tää pikku lätäkkö syntyi sattumalta, kun etsittiin järvelle vettä. Pohjavettä ei ollut, joten järven eteläpuolelle tehtiin koekuoppa ja siitä muodostui Ahvenanmaa. Ihan hitusen verran väärään paikkaan vaan, mutta eihän se ny niin justiinsa oo..

Ahvenanmaa tässä heti alhaalla oikealla

Aloin heti seuraavaksi tähyilemään ympärille. Missä on se kumpare mistä erottaisi järven muodon? En löydä! No, pitää siis tyytyä kuvaamaan eka rannalta.

Nää kuvat on otettu jostain Tornion kohdalta. Oikealla näkyy Inari ja vasemmalla alkaa käsivarsi.. :D

Ja sitte myös kuvia vähän sinne itään päin ja etelään..

Huutelin jossain vaiheessa josko mieheni olisi bongannut sen kumpareen, ja olihan hän. Meinasi vain, että se on risujen peitossa. Ja ihan kunnon risujen. Niin ettei mitään toivoa nähdä yhtään mitään niitten seasta. Ei, enpä usko! Ei voi olla niin huono tuuri! Pakko oli silti kokeilla. Huonoin tuloksin tosin. :D Tää seuraava oli se parhain kuva minkä sain. Eikä tää ollu edes korkeimmasta kohdasta.. mut kyllähän tästäkin jotain selvää saa. Ainaki osan Suomea! Eikö vaan?

Kuinka moni tietää paikan? :)





Tykkäsitkö? Seuraa blogia Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'issa! 

Leppoisa kesäpäivä Inarijärvellä

Oltiin suunniteltu jo ennen Inarille lähtöä, että jonakin päivänä käydään porukalla veneilemässä järvellä. Suunnitelmissa oli kalastella, nauttia kesäpäivästä ja myöhemmin rantautua jollekin saarelle tulistelemaan ja paistamaan makkaraa. Onneksi meillä suosi ilmat edes yhtenä päivänä, niin päästiin tämä suunnitelma toteuttamaan. Toisena päivänä oli jumalaton tuuli, eikä järvelle ollut tuolloin asiaa. Se päivä menikin sitten leirintäalueella.. hmm oikeastaan ei mitään -tehden! No kivaa sekin välillä! 

Aluksi vähän mietittiin miten neitin kanssa käy. Joudutaanko kääntymään heti takaisin rantaan kun saadaan vene vesille ja moottori käyntiin. Meillä ollaan nimittäin vielä vähän säikkyjä kaikille koville äänille. Otettiin varalta maitoa ja hedelmäsoseita extrapurkit mukaan, että on sitten jotain lohduketta, jos alkaa veneessä pelottamaan. Niitä ei kuitenkaan tarvittu, vaan äidin syli riitti. Leluja tietenkin myös oli mukana paljon, että aika kuluu (siinä sitä sitten saikin olla terävänä ettei kaikki lelut ui järvessä :D), mutta niin kuin arvata saattaa ei ne omat lelut kiinnostanu kauaa. Se vesi veneen vierellä kun oli niin paljon mielenkiintoisempi - samoin kuin ne onkivehkeet. Ja varsinki ne joihin ei saanu koskea! Niinpä niin.. :)

Siinä vaiheessa kun tällä äitillä alkoi persus puutumaan, alettiin miettimään rantautumista. Kiva sopiva saari löydettiinki ihan pian. Satuttiin autiolle pikku saarelle, joka oli täynnä suopursuja! Suopursut oli nättejä ja kivoja, mutta toista oli ne hämähäkinseitit, joita oli saarella kans paljon. Siis TOSI paljon. Ne ei ollu kivoja. Varsinkaan silloin kun ne oli naamalla. Hyh!

Seiteistä huolimatta saari oli IHANA. Kyllä siellä vain kelpasi viettää päivää. Neitikin tykkäsi. Siellä se möngersi viltin päällä ja yritti kovasti syödä mettän roskia. :D Ystäväperheen kolme poikaa kalastivat innoissaan ympäri saarta ja me aikuiset kahvisteltiin, paistettiin makkaraa ja nautittiin upeista maisemista ja kauniista ilmasta. Ja kyllähän meki kalasteltiin aina välillä, huonoin tuloksin tosin. Ihana ja rento päivä kaikin puolin! Eikä niitä seittejä oikeasti ollu muualla kuin pusikoissa, että ei niistä oikeasti ollu haittaa. Ja kuka se käski pusikoissa tarpoa? Paitsi jos kalalle meinasi mennä, niin silloin niitä ei oikein pystyny välttämäänkään. Varsinkin toisella puolella saarta puita ja pensaita oli riittämiin..

Mutta, kattokaa ny näitä kuvia! Eiköstä vain löydetty oikea helmi retkipaikaksi? ;)

Päivä vierähti saarella nopeasti. Jossain vaiheessa alkoi neiti väsymään sen verran, että oli aika lähteä. Pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan, laitettiin pelastusliivit päälle ja noustiin veneeseen. Tässä ei voi käydä hyvin, ajattelin. Miten ihmeessä selviydytään takaisin mökille ilman yliväsymyksestä aiheutuvaa huutokonserttia? Pitkä päivä takana, ja ulkoilmassa vielä. No näinhän siinä sitten kävi..

Väsymys voitti ja siinä veneen keinuessa oli mukava ottaa iltanokoset. Tämä tarkoitti sitä, että me muut saimme jatkaa kalastusta vielä hetken ennen kuin palattiin takaisin leirintäalueelle.

Jatka lukemista..

Käväse lukemassa edellinen postaus, niin pysyt matkassa mukana ja tiedät mistä reissusta on kyse.. :) Sen löydät seuraavasta linkistä: Autolla pohjoiseen - Inarista Varangin niemimaalle

Autolla pohjoiseen - Inarista Varangin niemimaalle

No niin, vihdoin pääsin hetkeksi keskittyyn blogin pariin. Tää kesä on kyllä tämmöstä menemistä ja tulemista - pakkaamista ja purkamista. Välillä pitäisi töissäkin käydä ja viettää aikaa perheen kanssa. Silloin blogi tulee luonnollisesti kakkosena. Mutta eiköhän tässä kesän jälkeen taas sillekin riitä enemmän aikaa. Vasta kotiuduttiin Ylläksen mummolasta, jossa vietettiin neitin kanssa muutama päivä. Neidin nauttiessa mummon ja ukin seurasta, tää äiti sai hetkeksi ajatukset pois töistä ja lastenhoidosta. Tekee välillä niin hyvää. :) No se siitä, nyt kuitenkin asiaan eli meän kesälomareissun läpikäyntiin. 

Kotiuduttiin reissusta tosiaan reilu pari viikkoa sitte. Tällä kertaa suunnattiin autolla Inariin ja Norjaan. Alkukesästä meillä oli tarkoituksena, että jos vihdoin ja viimein pääsis näkemään ne Lofootit, jota niin moni hehkuttaa. Suunnitelmat muuttuivat siinä vaiheessa, kun ystäväperheen kanssa alettiin suunnittelemaan Inarin reissua. Tultiin siihen tulokseen, ettei ole mitään järkeä lähteä ajaan Inarista Lofooteille. Varsinkaan kun aikaa tälle reissulle oli vain viikon verran (voi miksi, MIKSI Suomen kesä on niin lyhyt!? MIKSI on vaan yksi kesäloma vuodessa?) ja Inarissakin olisi kiva viettää aikaa enemmän kun vain yksi yö.. Siinä sitten tuli mieheni toimesta ehdotus, että ajettaisiin Inarin jälkeen Varangin niemimaalle. Mitä siellä on? Eikö Lofootit ois kuitenki paljon kivempi? Mutta tiiättekö mitä? Ei haitannut yhtään, vaikka Lofootit jäivätkin välistä. Varanginvuono ja niemimaa oli upeaa seutua! <3 Niin upeaa, että sinne suunnitellaan jo uutta reissua (pakko päästä -lista eiku kasvaa vaan..hah.. :D)! Vaikka Varangin niemimaa onkin tunnettu lintubongareitten paratiisina, oli se paljon muutakin! Eikä pidä unohtaa Kirkkoniemeä ja Pykeijaa. Ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja nämäkin. Kyllä Norja osaa yllättää.

Tässäpä siis yhteenvetoa ja reissun parhaita paloja näin alkuun..

Kolme yötä Inarijärven rauhassa

Ensimmäiset kolme yötä vietettiin Hietajoen leirintäalueen mökissä Inarin Partakossa. Sääskiä oli enemmän kuin riittävästi, mutta sehän kuuluu asiaan. ;) Ystäväperheellä oli mukana oma vene, joten heti saapumista seuraavana päivänä pakattiinki eväät sekä kalastusvälineet mukaan, ja suunnattiin järvelle. Rantauduttiin aivan ihanalle pikku saarelle (sillä ei ollu ees nimeä!), joka oli täynnä suopursuja. Ja mikä parasta, siellä ei ollut sääsken sääskeä! Ihan huippu päivä kaikin puolin! Tästä päivästä tuun kirjoittaan vielä ihan oman postauksen myöhemmin, sillä se ansaitsee sen. Tämän päivän jälkeen ihastuin Inariin entistä enemmän.

Upea Kolttaköngäs Norjan Neidenissä

Inarista meän perhe suunnisti vielä Norjaan viideksi päiväksi. Raja ylitettiin Näätämöstä. Heti kymmenen kilometrin päässä sieltä, Norjan Neidenissä, sijaitsee Kolttaköngäs (Skoltefossen), joka meidänkin piti käydä katsastamassa - kerta ohi muutenkin siitä ajettiin. Paikalle on helppo eksyä, sillä se sijaitsee heti tien varrella. Ja muutes kannattaakin! Upea paikka! Koskea voi ihailla sillalta (jos uskaltaa..) ja sen jälkeen kävellä alas rantaan, niin kuin me teimme. Suosittelen ehdottomasti rantaan menemistä. Siellä voi nimittäin nähdä lohen hyppäävän niiden pyrkiessä koskea ylöspäin. Me nähtiin monta. Oli aika koomista, kun lohet hyppivät kilpaa kuivalle maalle (okei, pikkasen liioiteltua, mutta kuitenki).. enpä oo ennen nähny vastaavaa.. :D

Sateinen Kirkenes

Ensimmäinen yö Norjassa vietettiin Kirkkoniemessä. Mökkimajoituksen jälkeen haluttiin vähän luksusta ja varattiin yö hotellista. Majoituttiin Thon Hotel Kirkenesissä, aivan meren rannalla ja lähellä satamaa. Kauaa täällä ei ehitty seikkailemaan. Alkuillasta kävästiin pieni kävelylenkki keskustassa ja seuraavana päivänä käytiin ylhäällä kattelemassa maisemia ennen kuin jatkettiin matkaa. Maisemat olivat ainakin kohillaan, vaikka vähän vettä ripottelikin.

"Pikku-Suomi" eli Pykeija

Matka jatkui kuningasravuista ja suomalaisista sukujuurista tunnettuun Pykeijan kylään. Paikalle satuimme sopivasti lounaan aikaan, joten nälkäisinä marssimme sisään ensimmäiseen ravintolaan mikä vastaan tuli. Nythän häätyy syödä kuningasrapua, kun täällä kertaa ollaan. Makso mitä makso. Niin oltiin päätetty jo alkulomasta. Ja sehän makso! Oisko ollu reilu neljäkymppiä annos. No ei se mitään. Harvemminhan sitä saa. Sitä paitsi luulen, että se olisi ollut vieläkin kalliimpaa jossain hienossa hotellissa. Listalta löytyi myös valas stroganoffia. Sitä siis myös pöytään. Annokset syötiin puoliksi, että saatiin molemmat maistaa sekä rapua että valasta. Valas oli kyllä yllättävän hyvää. Vähän tuli maksa mieleen.. Ruoan jälkeen käveltiin rannalla ravintolasta ostetun jätskin kanssa. Ilma oli puolipilvinen, mutta herranjestas sitä tuulta! Ihan jäätävä! Ei viihytty kauan aikaa, kun jo jatkettiin matkaa.. ei päästy uimaan ei..

Reissun pääkohde - Varangin niemimaa

Tästä tuun kirjoittaan vielä monta postausta lisää. Seuraavat kaksi yötä yövyttiin Annijoen leirintäalueella Vestre Jakobselvissä, josta tehtiin sitten päiväretkiä muun muassa Hornøyan lintusaarelle (siellä nähtiin mm. lunneja!) ja "maailman laidalle" Hamningbergiin (postaukset tulossa myöhemmin). Siinä ajaessa leirintäalueelle, jossain Meskelvin tietämillä, mieheni istu pelkääjän paikalla ja huudahti "Kato, merikotkia!!" Missä missä? Siinä ne istu rannalla. Eikä niitä ollu pari, vaan useampia. Heti kun pystyttiin niin käännettiin auto, jotta nähtäis nää linnut paremmin. Muistelin, että siinä oli lähellä p-paikka, jossa oli muitakin pysähdyksissä. Sinne siis! Ei ollu onni matkassa kuitenkaan tällä kertaa, sillä kotkat ehtivät lentää pois ennen kun päästiin paikalle.

Viiminen yö, ennen kuin suunnattiin Tana Brun kautta takaisin Suomeen ja kotiin, oltiin Meskelvissä lähellä Nessebytä. Vuokrattiin huone viehättävästä talosta ja kävikin niin, että muita turisteja ei näkynyt koko aikana, joten saatiin kuuden(?) huoneen talo kokonaan omaan käyttöön. Jo vain siellä kelpasi viettää viiminen ilta!


Siinäpä reissu pähkinänkuoressa. Tässä vielä tarkempaa reittiä..

Näätämö - Kirkkoniemi - Pykeija - Vestre  Jakobselv - Vardø - Hamningberg - Meskelv - Tana - Nuorgam

Jos jokin asia jäi harmittaan niin se, ettei aikaa ollut enempää. Ja kun tarkemmin ajattelee niin oltais voitu majoittua yksi yö Vardøssa, niin ei ois ollu kiirettä. Oltiin myös ennen reissua suunniteltu, että päästäisiin patikoimaan kansallispuistoon, mutta mieheni teloessa nilkkansa vain viikkoa ennen lähtöä, ei pidemmälle retkelle ois ollu mitään asiaa (eikä se aikakaan ois tosiaan riittäny..) Mieheni sai kuitenkin kalastaa meressä ja minä kuvata. Se oli tärkeintä! Ja ainahan voi palata..



Onko lukijoitten joukossa Varangin niemimaalla kävijöitä?