Autolla pohjoiseen - Inarista Varangin niemimaalle

No niin, vihdoin pääsin hetkeksi keskittyyn blogin pariin. Tää kesä on kyllä tämmöstä menemistä ja tulemista - pakkaamista ja purkamista. Välillä pitäisi töissäkin käydä ja viettää aikaa perheen kanssa. Silloin blogi tulee luonnollisesti kakkosena. Mutta eiköhän tässä kesän jälkeen taas sillekin riitä enemmän aikaa. Vasta kotiuduttiin Ylläksen mummolasta, jossa vietettiin neitin kanssa muutama päivä. Neidin nauttiessa mummon ja ukin seurasta, tää äiti sai hetkeksi ajatukset pois töistä ja lastenhoidosta. Tekee välillä niin hyvää. :) No se siitä, nyt kuitenkin asiaan eli meän kesälomareissun läpikäyntiin. 

Kotiuduttiin reissusta tosiaan reilu pari viikkoa sitte. Tällä kertaa suunnattiin autolla Inariin ja Norjaan. Alkukesästä meillä oli tarkoituksena, että jos vihdoin ja viimein pääsis näkemään ne Lofootit, jota niin moni hehkuttaa. Suunnitelmat muuttuivat siinä vaiheessa, kun ystäväperheen kanssa alettiin suunnittelemaan Inarin reissua. Tultiin siihen tulokseen, ettei ole mitään järkeä lähteä ajaan Inarista Lofooteille. Varsinkaan kun aikaa tälle reissulle oli vain viikon verran (voi miksi, MIKSI Suomen kesä on niin lyhyt!? MIKSI on vaan yksi kesäloma vuodessa?) ja Inarissakin olisi kiva viettää aikaa enemmän kun vain yksi yö.. Siinä sitten tuli mieheni toimesta ehdotus, että ajettaisiin Inarin jälkeen Varangin niemimaalle. Mitä siellä on? Eikö Lofootit ois kuitenki paljon kivempi? Mutta tiiättekö mitä? Ei haitannut yhtään, vaikka Lofootit jäivätkin välistä. Varanginvuono ja niemimaa oli upeaa seutua! <3 Niin upeaa, että sinne suunnitellaan jo uutta reissua (pakko päästä -lista eiku kasvaa vaan..hah.. :D)! Vaikka Varangin niemimaa onkin tunnettu lintubongareitten paratiisina, oli se paljon muutakin! Eikä pidä unohtaa Kirkkoniemeä ja Pykeijaa. Ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja nämäkin. Kyllä Norja osaa yllättää.

Tässäpä siis yhteenvetoa ja reissun parhaita paloja näin alkuun..

Kolme yötä Inarijärven rauhassa

Ensimmäiset kolme yötä vietettiin Hietajoen leirintäalueen mökissä Inarin Partakossa. Sääskiä oli enemmän kuin riittävästi, mutta sehän kuuluu asiaan. ;) Ystäväperheellä oli mukana oma vene, joten heti saapumista seuraavana päivänä pakattiinki eväät sekä kalastusvälineet mukaan, ja suunnattiin järvelle. Rantauduttiin aivan ihanalle pikku saarelle (sillä ei ollu ees nimeä!), joka oli täynnä suopursuja. Ja mikä parasta, siellä ei ollut sääsken sääskeä! Ihan huippu päivä kaikin puolin! Tästä päivästä tuun kirjoittaan vielä ihan oman postauksen myöhemmin, sillä se ansaitsee sen. Tämän päivän jälkeen ihastuin Inariin entistä enemmän.

Upea Kolttaköngäs Norjan Neidenissä

Inarista meän perhe suunnisti vielä Norjaan viideksi päiväksi. Raja ylitettiin Näätämöstä. Heti kymmenen kilometrin päässä sieltä, Norjan Neidenissä, sijaitsee Kolttaköngäs (Skoltefossen), joka meidänkin piti käydä katsastamassa - kerta ohi muutenkin siitä ajettiin. Paikalle on helppo eksyä, sillä se sijaitsee heti tien varrella. Ja muutes kannattaakin! Upea paikka! Koskea voi ihailla sillalta (jos uskaltaa..) ja sen jälkeen kävellä alas rantaan, niin kuin me teimme. Suosittelen ehdottomasti rantaan menemistä. Siellä voi nimittäin nähdä lohen hyppäävän niiden pyrkiessä koskea ylöspäin. Me nähtiin monta. Oli aika koomista, kun lohet hyppivät kilpaa kuivalle maalle (okei, pikkasen liioiteltua, mutta kuitenki).. enpä oo ennen nähny vastaavaa.. :D

Sateinen Kirkenes

Ensimmäinen yö Norjassa vietettiin Kirkkoniemessä. Mökkimajoituksen jälkeen haluttiin vähän luksusta ja varattiin yö hotellista. Majoituttiin Thon Hotel Kirkenesissä, aivan meren rannalla ja lähellä satamaa. Kauaa täällä ei ehitty seikkailemaan. Alkuillasta kävästiin pieni kävelylenkki keskustassa ja seuraavana päivänä käytiin ylhäällä kattelemassa maisemia ennen kuin jatkettiin matkaa. Maisemat olivat ainakin kohillaan, vaikka vähän vettä ripottelikin.

"Pikku-Suomi" eli Pykeija

Matka jatkui kuningasravuista ja suomalaisista sukujuurista tunnettuun Pykeijan kylään. Paikalle satuimme sopivasti lounaan aikaan, joten nälkäisinä marssimme sisään ensimmäiseen ravintolaan mikä vastaan tuli. Nythän häätyy syödä kuningasrapua, kun täällä kertaa ollaan. Makso mitä makso. Niin oltiin päätetty jo alkulomasta. Ja sehän makso! Oisko ollu reilu neljäkymppiä annos. No ei se mitään. Harvemminhan sitä saa. Sitä paitsi luulen, että se olisi ollut vieläkin kalliimpaa jossain hienossa hotellissa. Listalta löytyi myös valas stroganoffia. Sitä siis myös pöytään. Annokset syötiin puoliksi, että saatiin molemmat maistaa sekä rapua että valasta. Valas oli kyllä yllättävän hyvää. Vähän tuli maksa mieleen.. Ruoan jälkeen käveltiin rannalla ravintolasta ostetun jätskin kanssa. Ilma oli puolipilvinen, mutta herranjestas sitä tuulta! Ihan jäätävä! Ei viihytty kauan aikaa, kun jo jatkettiin matkaa.. ei päästy uimaan ei..

Reissun pääkohde - Varangin niemimaa

Tästä tuun kirjoittaan vielä monta postausta lisää. Seuraavat kaksi yötä yövyttiin Annijoen leirintäalueella Vestre Jakobselvissä, josta tehtiin sitten päiväretkiä muun muassa Hornøyan lintusaarelle (siellä nähtiin mm. lunneja!) ja "maailman laidalle" Hamningbergiin (postaukset tulossa myöhemmin). Siinä ajaessa leirintäalueelle, jossain Meskelvin tietämillä, mieheni istu pelkääjän paikalla ja huudahti "Kato, merikotkia!!" Missä missä? Siinä ne istu rannalla. Eikä niitä ollu pari, vaan useampia. Heti kun pystyttiin niin käännettiin auto, jotta nähtäis nää linnut paremmin. Muistelin, että siinä oli lähellä p-paikka, jossa oli muitakin pysähdyksissä. Sinne siis! Ei ollu onni matkassa kuitenkaan tällä kertaa, sillä kotkat ehtivät lentää pois ennen kun päästiin paikalle.

Viiminen yö, ennen kuin suunnattiin Tana Brun kautta takaisin Suomeen ja kotiin, oltiin Meskelvissä lähellä Nessebytä. Vuokrattiin huone viehättävästä talosta ja kävikin niin, että muita turisteja ei näkynyt koko aikana, joten saatiin kuuden(?) huoneen talo kokonaan omaan käyttöön. Jo vain siellä kelpasi viettää viiminen ilta!


Siinäpä reissu pähkinänkuoressa. Tässä vielä tarkempaa reittiä..

Näätämö - Kirkkoniemi - Pykeija - Vestre  Jakobselv - Vardø - Hamningberg - Meskelv - Tana - Nuorgam

Jos jokin asia jäi harmittaan niin se, ettei aikaa ollut enempää. Ja kun tarkemmin ajattelee niin oltais voitu majoittua yksi yö Vardøssa, niin ei ois ollu kiirettä. Oltiin myös ennen reissua suunniteltu, että päästäisiin patikoimaan kansallispuistoon, mutta mieheni teloessa nilkkansa vain viikkoa ennen lähtöä, ei pidemmälle retkelle ois ollu mitään asiaa (eikä se aikakaan ois tosiaan riittäny..) Mieheni sai kuitenkin kalastaa meressä ja minä kuvata. Se oli tärkeintä! Ja ainahan voi palata..



Onko lukijoitten joukossa Varangin niemimaalla kävijöitä?

Mystisen upea Pakasaivo - Lapin Helvetti

Tämä Muonion kunnassa sijaitseva rotkojärvi on vaikuttava nähtävyys, jossa jokaisen Ylläksen kävijän kannattaa vierailla. Niin meki ollaan tehty - viimeksi käytiin siellä muutama viikko sitten. Tänne on helppo tulla niin lasten kanssa kuin ilmankin, sillä parkkipaikalta on kävelymatkaa näköalatasanteelle vain pari sataa metriä. Tähän paikkaan liittyy myös monia uskomuksia ja tarinoita. Ai millaisia? No ootappa ku mie kerron..

Ennen kuin mennään niihin, niin tässä muutama fakta..

Pakasaivo (tunnetaan myös nimellä Lapin Helvetti) on reilun kilometrin pituinen kirkasvetinen saivojärvi, joka on syntynyt mannerjäätikön sulamisvesien muokkaamaan ja puhdistamaan kallioperän murroslaaksoon. Veden syvyys on noin 60 metriä (ehkä enemmänkin!) ja järveä ympäröivät jyrkänteet ovat yli 40 metriä vedenpinnan yläpuolella. Onpa Pakasaivoa jopa pidetty maamme suurimpana hiidenkirnuna! 

Järvi saa vetensä pohjan lähteistä, saivoista. Sen pinta- ja pohjavesi eivät sekoitu keskenään, joten pohjavesi on hyvin hapetonta ja rikkipitoista. Tämän vuoksi pohjassa säilyvät kaikki mitä sinne koskaan on uponnut, muuttumattomana. Aikamoista!

"Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa"

-Samuli Paulaharju, 1922

No mites ne uskomukset sitten..

Ensinnäkin, kalat viihtyvät hyvin saivojärvissä. Välillä ne kuitenkin katoavat kokonaan ja pyyntimies saa kokea vesiperän. Niinpä uskottiin saivojen olevan kaksipohjaisia ja kalojen siirtyvän alempiin kerroksiin onkimiehiä pakoon. Aikamoisen ovelaa!

Ja tiesittekö sen, että saivojärven pohjassa, reiän toisella puolella, on toinen järvi, mutta ylösalaisin. Tämän järven rannoilla elelee saivokansa onnellista elämää, eläviin nähden päät alaspäin. ;)

Toinen tarina taas kertoo saivojen olevan maahisten kalavesiä, tai että järvessä asustelee haltioita. Järven pohjassa olevaa aukkoa, jonka kautta haltija kulki, sanottiin haltian reiäksi..

Oli niin tai näin, ei haltioita tai maahisia näkynyt tällä kertaa, vaikka kuinka yritin pohjaan kuikuilla. Ehkä he olivat juuri silloin vierailulla saivokansan luona..

(Lisää Pakasaivosta ja sen uskomuksista löytyy muun muassa Tunturi-Lapin sivuilta täältä.)
(Luontoon.fi sivuilta täältä taas löydät tarkemmat ajo-ohjeet.)

Vähän matkan päästä saivosta, mäntyä kasvavalla kankaalla on yksinäinen lohkeillut kiven järkäle, Kirkkopahta, joka on saamelaisten ikivanha palvontapaikka. Kivilohkareen äärellä kokoonnuttiin palvomaan ja uhraamaan riistaa jumalille. Kirkkopahta löytyy Pakasaivolle menevän tien varresta noin 200 metrin päästä tiestä. Sitä kannattaa käydä samalla reissulla ihmettelemässä.

"Seitapahtaa sanotaan myös Kirkkopahaksi (Kirkkopahta), kun se on ollut lappalaisilla niinkun joku kirkkopaikka." 

-Samuli Paulaharju, 1932

Pakasaivo on kaikessa jylhäisyydessään upea paikka. Kannattaa käydä! Vai joko olet jo käynyt?

Ps. Huomenna suunnataan Inariin ja Norjaan, joten blogi hiljenee hetkeksi. Jos pohjoisen maisemat kiinnostaa, niin kannattaa laittaa blogin Facebook-sivut ja Instagram seurantaan. Instagramista minut löytää nimimerkillä @heisaynaja. :)

Huipulla tuulee - Ylläs

Viikkoa ennen Juhannusta teimme muutaman päivän reissun Ylläkselle. Eräänä iltana päätin extempore lähteä kuvailemaan tunturiin neidin jäädessä mummon ja ukin huomaan. Ajattelin, että nyt täytyy käyttää tilaisuus hyödyksi ja lähteä yksin jonnekin - nyt kun kerta siihen on mahdollisuus. No se pelkkä kuvausreissu muuttuikin sitten kunnon patikoinniksi, kun siinä kävellessä ylöspäin en malttanutkaan enää kääntyä takaisin, vaan jatkoin kiipeämistä ihan huipulle asti.

Matkaan lähdin viiden jälkeen. Auton ajoin Sport Resort Ylläksen parkkipaikalle, Ylläsjärven puolelle tunturia. Sen kummemmin miettimättä miten ylös pääsisi helpoiten, lähdin vain kiikkumaan.

Ensin tuntui ettei matka etene yhtään, kun joka välissä piti pysähtyä kuvaamaan. Maisemat oli jokapuolella niin upeat! Kattokaa ny nuita värejä!

Tässä vaiheessa meinasin kääntyä takaisin, mutta päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Oli liian kaunista ja rauhallista. Eihän mulla mikään kiire kotia ollut.

Siinä kiikkuessa ylöspäin aloin miettimään, kuinka kovasti maisemat ovatkaan muuttuneet sitten lapsuusajan. Ei ollut alhaalla näkyviä hotelleja silloin, kun olin pieni (Lapland Hotel Saagaa, kuvassa alhaalla oikealla, ja Ylläs Taigaa vasemmalla). Sen lisäksi alueelle rakennetaan koko ajan lisää huoneistoja ja mökkejä. Niin se aika vain kuluu ja maailma muuttuu.

Reilun tunnin päästä olin ylhäällä huipulla, 718 m merenpinnan yläpuolella. Jalat oli ihan hapoilla ja hiki virtasi pitkin selkää. Aikamoinen kapuaminen! Olishan se gondoliki vierestä mennyt, jos vain olisi ollut auki. Hyvä vaan ettei ollu - eipähän ollut muita ihmisiä häiritsemässä ;) Ylhäällä tuuli oli ihan jäätävä! Kylmä tuuli plus hikinen pusero ja märkä selkä. Juu. Olo ei ollu mitenkään kovin kiva! Lämpimämpi takki olisi ollut kyllä tarpeen. Harmillisesti myös ravintola Ylläskammi oli tällä kertaa kiinni, joten en päässyt sinnekään lämmittelemään - se kun on avoinna vain gondolin aukioloaikojen mukaisesti.

Huipulle on avattu n. 700 m pitkä Historiapolku, joka kertoo Ylläksen alueen historiasta. Tiesittekö muuten että ensimmäinen hissi valmistui Varkaankuruun jo vuonna 1957! Reitillä on myös maisemataulu, josta voi tunnistaa läheiset tunturit.

Kovin kauaa ei huipulla viihtynyt, jos ei halunnut jäätyä pystyyn. Piti räpsästä muutama kuva (siis oikeasti muutama sata..), kiertää polku ja jatkaa matkaa takaisin alas. Jossain vaiheessa huomasin kapean hiekkatien, jota pitkin pääsisi kulkemaan. Se näytti menevän loivasti alaspäin tunturin laitaa pitkin. Sinne siis! Huomattavasti helpompi kävellä. Täytyy kuitenkin huomioida, että huipulta lähtee reittejä alas myös alamäkipyöräilijöille, että ei vaan vahingossa kävele niille tarkoitettuja polkuja pitkin! :)

Loppumatka eteni joutuisasti ja pian olinkin jo alhaalla. Yhteensä aikaa meni kolmisen tuntia kuvailuineen päivineen. Ketään ei näkynyt missään koko aikana ja sain olla ihan yksinäni. Ja hei, ei yhtä ainutta hyttystäkään seurana! Niitä kun välillä meinaa olla riesaksi asti..

Kotia kun pääsin, oli sauna jo odottamassa. Mikäs sen parempaa! :)

Ps. Jos tunturin valloittaminen kävellen tuntuu liian ylivoimaiselta, tai siihen ei ole aikaa, pääsee huipulle Gondolin kyydillä. Gondoli on avoinna kesällä päivittäin juhannuksesta syyskuuhun säävarauksella (hinnaston löydät täältä). Ylläksellä toimii muuten myös maailman ainoa saunagondoli (siinäpä oivallinen vinkki niille jotka on kokenut jo kaiken!). Mitään halpaa lystiä se ei ole, mutta varmasti ainutlaatuinen kokemus (Ylläksen sivuilta täältä löytyy tarkempaa tietoa aiheesta).

Jatka lukemista..

Täältä voit käydä lukemassa tarkemmin Rakkaudestani Ylläkseen!
Ylläs -tunnisteen alta löydät muita juttujani Ylläksestä.