Kävelyllä jokilaaksossa - Goring to Pangbourne

Moikka. Täällä taas! Loma on lusittu ja arkeen palattu. Meän neidillä on nyt takana ensimmäinen ulkomaanmatka (jos masussa oloa ei lasketa), ja se suuntautui tädin ja hänen miehensä luokse Englannin Readingiin. Ja voi että miten hienosti kaikki menikään. Kyllä äiti on ylpeä! Neiti oli koko reissun ajan todella reipas. Ennen matkaa kieltämättä vähän mietitytti millä mielellä sieltä takaisin tullaan (että lähdetäänkö enää koskaan mihinkään :D). Varsinkin lennot hieman jännitti. Näin jälkikäteen ajateltuna en edes tiedä, miksi sitä piti niin paljon jännittää. Itellä käy välillä laskeutuminen niin kovasti korviin, että totta sitä mietti käykö toisellakin. Pahimmillaan se on niin hirveää, että itku pääsee itelläkin, niin mites sitten vauvalla. No onneksi ei käynyt. Meillä ei ollut lentojen kanssa mitään ongelmaa. Jopa lentoemäntä, ja moni kanssamatkustajakin, ihmetteli kuinka kiltti vauva meillä onkaan. Voisin oikeastaan tehdä oman postauksen lentomatkasta (alkoi nimittäin juttua tulemaan siihen malliin..) En varmaan ole ainoa jota ensimmäinen lento vauvan kanssa jännittää. Voisin kertoa vähän omia kokemuksia.

Mutta nyt asiaan, eli reissun läpikäyntiin! Aloitetaan meän lauantaisesta kävelyretkestä..

Oltiin suunniteltu jo aiemmin, että tällä reissulla käveltäisiin Thames-joen vartta pitkin yhdestä kylästä toiseen kylään, jos vaan on aikaa eikä ole tulvia. Kylien välillä kulkee ihan merkitty reitti (siitä lisää täällä), jonka varrella saa reippailun lomassa ihailla Englannin upeita maisemia. Matkan pituus on noin 5 mailia (n. 8 km). Aloitettiin siis retki Goringista ja päädyttiin Pangbourneen.

Kartan lähde: http://www.nationaltrail.co.uk

Mehän ei pidetty hoppua, kun tänne lähdettiin. Odoteltiin rauhassa, että pikkuinen nukkuu eka päikkärit ja lähettiin sitten matkaan. Readingistä Goringiin pääsee helposti junalla, eikä matkaankaan mene kuin vartin verran. Ja reitinhän kävelee parissa tunnissa (vai käveleekö?). Niin ainakin ystävämme google kertoi. Ja niinpä. Jooei! Ei kävele. Ainakaan vauvan kanssa. Me taidettiin keskittyä vähän liikaa siihen ilmoitettuun kestoon eikä maileihin, joten siinäkin mentiin vähän vikaan. Ja sitä paitsi, heti Goringissa ennen lähtöä reitille, piti pysähtyä (tietenkin!) viihtyisään pubiin juomaan lähtöoluet ja -mehut. Ja sitten piti syöttää vauva. Ja vaihtaa vaippa. No siinähän se päivä rupesi huomaamatta hupenemaan..

Perillä Goringissa. Sinne sitä sitten pitäisi lähteä reippailemaan..

Goring on ihastuttava kylä Thamesin varrella Etelä Oxfordshiressa ja se tunnetaan muun muassa George Michaelin kotikylänä. Tämä tunnettu poplaulaja kuoli jouluna 2016 kotonaan, ilmeisesti sydänkohtaukseen. Siitä lähtien kotitalon edustalle on tuotu suruvalitteluja, muistoesineitä ja kukkia. Meidänkin piti käydä ennen reitille lähtöä kunnioittamassa laulajan muistoa läsnäolollamme, vaikkei meillä mitään tuomisia ollutkaan.

Siellä se on! George Michaelin kotitalo (siis tuo vasemmalla oleva..)

Matka jatkui Thamesin rantaa pitkin. Yksin ei tarvinnut polulla talsia, sillä väkeä tuli vastaan vähän väliä. Eikä mikään ihme. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Eräs äiti ihmetteli meidän neidin aurinkolaseja (ei ollut muuten tällä reissulla ainoa!). Sitä, miten hienoa on, että vauva ylipäänsä käyttää laseja. Hmm..mielestäni kuitenkin on ihan itsestäänselvää, että kovalla paisteella vauvalla on aurinkolasit.. No ei vissiin ollut..

Alkumatka meni rauhallisesti rantaa pitkin kävellen ja maisemia ihaillen. Kunnes se iski. Nimittäin nälkä! Eikä mikä tahansa nälkä, vaan maitonälkä (jos ei joku jo hoksinu, niin se iski joukon pienimmälle.. :D) Eikä penkkejä tietenkään missään. Lopulta sain syötettyä joen rannalla, maassa, kun ei muukaan auttanut. No sama se kait on missä, kunhan jossain. Sen jälkeen jatkettiin tyytyväisenä matkaa.

Seuraavaksi tultiinkin aukialle, missä vehreät kukkulat alkoivat hallitsemaan maisemaa. Siellä me sitten kuljettiin lehmien seassa keskellä peltoa. Tässä kohtaa myös väki väheni ja kohta saatiin kävellä ihan omassa rauhassa. Rautatie meni ihan vierestä ja välillä maaseudun rauhan rikkoi junan puksutus. Koko matkaa ei neiti kärryissä viihtynyt (kuka se nyt viihtyis!), vaan aina silloin tällöin piti päästä kattelemaan maisemia rintareppuun tai syliin. Näin pysyttiin loppumatkakin tyytyväisenä.

Englantilaista maaseutua. Taustalla rautatie.

Rautatiesilta

Hmm..mitäs ne nuo on..?

Jossain vaiheessa meille alkoi tulla kiire, että ehdittäisiin perille ennen auringonlaskua. Koska sitä oikein oppii, että vauvan kanssa tarvii aikaa? Ei oltu käyty edes vielä syömässä ja nälkäkin alkoi jo olemaan kova. Maastokin muuttui hankalammaksi kulkea ja matkarattailla oli koko ajan hankalampaa liikkua. Hyvin kuitenkin selvittiin. Loppumatka kuljettiin metsän läpi Whitchurchin kylään ja sieltä edelleen Pangbourneen, johon retkemme päättyi. Ehdittiin kuin ehdittiinkin valoisan aikaan perille. Just sopivasti. Ei sitten tarvinnutkaan turvautua taskulamppuun.

Vihdoin saavuttiin Whitchurchin kylään. Enää ei ole pitkästi.

Perillä Pangbournessa

Koska kello oli jo sen verran paljon, ei Pangbournea ehditty koluta sen tarkemmin, vaan kiirehdettiin nälissämme kuuluisaan pubiin The Swaniin syömään.  Kauaa ei tarvinnut miettiä mitä tilaisi, sillä fish and chipsit oli tällä reissulla vielä syömättä. Ja olihan se taas niin hyvää! :) Illallisen jälkeen suunnattiin rautatieasemalle ja hypättiin Readingiin menevään junaan. 

Kyllä vain meillä oli mukava retki! Ihana nähdä välillä vähän muutakin kuin niitä kaikista tunnetuimpia nähtävyyksiä ja kaupunkeja. Oi kun olisi ollut kunnolla aikaa, niin olisi voinut tutustua kyliin vähän paremmin.

Onko seudut muille tuttuja? Onko joku kenties kävellyt saman reitin?

Psst.. seuraa blogia Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin'issa 

Kuulumisia ja uusi ihanuus

Sain yksi päivä päähänpiston. Sellaisen, mistä ei lompakko välttämättä kovin tykkää. "Minun on saatava toinen objektiivi tämän 25mm linssin kaveriksi. Ja sen toisen on oltava teleobjektiivi!" Juu, eihän siinä kauaa mennytkään, kun jo aloin haaveilemaan uusista jutuista. Siinä samalla myös laajakulman osto alkoi kovasti houkuttelemaan, mutta jotain rajaa tähän touhuun oli kuitenkin vedettävä, että ei mene ihan höpöksi. No järkeilin sitten, että teleobjektiivilla olisi nyt enemmän käyttöä. Seuraavaksi on vuorossa sitten se laajis (sen verran arvokkaita juttuja nämä, että siitä voi oikeasti haaveilla joskus miljoonan vuoden päästä varmaan..).

Mulla on käytössä Olympuksen OM-D E-M5 Mark II (kameraihastuksesta lisää juttua täällä, jos on mennyt ohi). Ja hakusessa oli tosiaan siihen sopiva teleobjektiivi. Aikani vertailtuani vaihtoehtoja, ostoskoriini päätyi, niin ikään samaa merkkiä oleva, M.ZUIKO DIGITAL ED 40-150mm 1:4.0-5.6 R -telezoomobjektiivi sen edullisuuden takia. Luin myös hinta-laatusuhteen olevan hyvä, jopa erinomainen. Se tieto riitti mulle ja tilaus lähti matkaan.

Hain ihastukseni eilen postista, ja voi jestas miten yllätyin avatessani paketin! Se oli todella kevyt! En tiedä kuinka painavaa kapistusta sitten odotin, mutta tämä oli todella positiivinen yllätys. Piti miehellekin se ihan innoissaan kiikuttaa. "Kokeile nyt sitä!".  Se, että kamera on mahdollisimman kevyt ja pieni, on kyllä näin reissaajalle ihan must-juttu. Nyt jaksaa matkoillakin kantaa kameraa mukana ilman hartiakipuja. :)

Postauksen kuvat on tämänpäiväiseltä vaunulenkiltä ja otettu uudella objektiivilla. Pakkohan se oli heti tilaisuuden tullen testata uutta tulokasta. Oon kyllä tosi tyytyväinen, vaikka en niin hirveästi ehtinyt vielä kuvaillakaan. Huomenna me suunnataan hetkeksi vähän erilaisiin maisemiin, joten siellä sitten testaaminen jatkuu. Meän reissua Englantiin voi seurata blogin Facebook-sivuilla tai Instagramissa nimimerkillä @heisaynaja (tai vaikka molemmissa, niin et jää mistään paitsi). Blogi pitää tämän ajan lomaa, joten tänne palataan sitten reissun jälkeen.

Mukavaa viikkoa ja tulevaa viikonloppua! Onko muilla tiedossa reissuja? :)

Nii ja jos joku omistaa kyseisen linssin, niin mielelläni otan vastaan kokemuksia!

Aurinkotupa - Pienten hiihtäjien suosikkipaikka

Tämä paikka ei paljoa esittelyjä kaipaa. Ei varsinkaan lapsiperheille, jotka Ylläksellä lomaansa tykkäävät viettää. Näin ainakin voisin vahvasti veikata. Latukahvila Aurinkotupa sijaitsee Ylläsjärven puolella ja on suosittu paikka etenkin hiihtäjien keskuudessa. Jos hiihtäminen ei yhtään houkuta, niin vaihtoehtoisesti sinne pääsee lumikengillä tai vaikka kävellenkin. Ihan vierestä menee moottorikelkkareitti, joten kahvila toimii taukopaikkana myös kelkkailua harrastaville.

Eräänä kauniina päivänä otettiin pikkuisen kanssa ukki mukaan, ja suunnattiin yhdessä tänne suosittuun kahvilaan. Tällä kertaa me ei kuitenkaan hiihdetty, eikä muutenkaan rasitettu itteämme päästäksemme paikalle. Me mentiin sinne autolla. Aurinkotupa on kyllä siinä mielessä kiva, että jos perheessä on niitä pieniä, jotka ei jaksa (tai osaa) hiihtää, niin aina voi laittaa sukset autoon ja huristella paikan päälle opettelemaan hiihtämistä. Aurinkotuvalta löytyy nimittäin lapsille suunnattu hiihtomaa, jossa tuota taitoa voi opetella. Heti sen jälkeen kun oltiin ajettu auto tuvan parkkipaikalle, katse kiinnittyi lapseen, joka yritti kovasti päästä pientä mäkeä ylös (oi mikä suloisuus..). Tätä opiskelua oli niin ihana seurata. Ja tämä pikkuinenhan ei kuulkaas luovuttanut! Ei sitten ollenkaan. Hetken aikaa aherrettuaan hän vihdoin ja viimein pääsi ylös. Oikea asenne!

Siellä sitä voi perheen pienimmät harjoitella hiihdon saloja!

Alueella on muutenkin lapsille kaikkea kivaa tekemistä. Siellä on pulkkamäki, laavu ja poroaitaus, jonka takaa voi ihastella näitä meidän söpöjä lappilaisia otuksia. Eikä kyllä itellänikään ole mitään pulkkamäkeä (eikä poroja!) vastaan. Eli hyvin siellä viihtyy aikuisetkin. :)

Aurinko paistaa tuvan etupihalle mukavasti. Jo vain silloin penkeillä kelpaa kaakaota siemailla.

No Helou!

Pulkkamäki tunturinäköalalla

Aurinkotuvan pihalla on myös hieno laavu, jossa voi paistaa makkaraa 

Aurinkotuvalle pääsee helposti hiihtämällä. Ylläsjärven kylältä, Tunturihotellilta, matkaa kertyy muutama kilometri eikä Hotelli Ylläsrinteeltäkään ole kuin reilu kilometri. Maasto on tasaista, joten lapsillakin on helppo hiihellä. Autolla jos haluaa tulla, niin kahvila sijaitsee Junkajänkäntien päässä. Tien nimi vain navigaattoriin ja loput neuvomiset perille hoitaakin sitten opasteet. Hiihtäminen sinne se kuitenkin parasta on, jos vain kykenee. Mikäs sen mukavampaa kuin nauttia hiihdon jälkeen pullakahvit. Lapsillekin varmasti tuo hyvää motivaatiota se, kun palkinnoksi kovasta hiihtosuorituksesta luvataan kaakao ja munkki. ;)

Tämä latu vie muun muassa Hotelli Ylläsrinteelle

Aurinkotupa on kiva paikka. Tänne tullaan varmasti myöhemmin neidin kanssa opettelemaan hiihdon alkeita, sitten kun sen aika on. Ennen sitä tyydytään kuitenkin pulkkamäkeen ja porojen ihmettelyyn.

Olinkos yhtään oikeassa, onko Aurinkotupa muille lapsiperheille tuttu?

Talvinen maisemareitti Kahvikeitaalle

Viime viikonlopulle luvattiin ihan mahtavaa keliä. "Pakko päästä lumikenkäileen!". Se oli ensimmäinen ajatus alkuviikosta kun kattelin säätiedotusta. Meillä oli muutenkin tarkoitus mennä Ylläksen mummolaan, eikä lauantaille ollut kertynyt vielä mitään suunnitelmia. Selvää oli vain, että ulkoilun merkeissä se vietetään. Sen jälkeen kun miehellänikään ei ollut lumikenkäilyä mitään vastaan, aloin miettimään reittiä. Sellaista minne uskaltautuisi myös vauvan kanssa. Mieleen tuli ensimmäisenä Kahvikeitaan laavu, jossa lapsuudessa käytiin paljon, sekä talvella että kesällä. Sinne ei olisi pitkä matkakaan, vain 1,5 km suuntaansa (lähtö Ylläsjärven puolelta tunturia. Sieltä missä hissit sijaitsevat). Laavu on myös suosittu hiihtäjien keskuudessa, sillä se on aivan latujen vieressä. Oltiin käyty siellä mieheni kanssa kerran aikaisemminkin lumikenkäilemässä ennen tytön syntymää.

Kun lauantai koitti, meidän perhe heitti lumikengät autoon ja suunnisti tunturiin. Näin paikallisena tiesin heti suunnan. "Tuonne päin meän täytyy mennä!". Mitään hajua ei ollut siitä mistä varsinainen merkitty reitti lähtee. Ei se mitään. Mielestäni lumikenkäilyssä parasta on se, että voi vähän eksyä poiketa reitiltä. Eipä aikaakaan kun jo tarvottiin keskellä metsää ihmettelemässä "mihis meän sitte pittää mennä..". No eksyä siellä ei onneksi voi, sillä joka puolella menee latuja ja tunturi näkyy selvästi. Suosittelen kuitenkin niitä, jotka ei seutua tunne, niin pysyttelemään siellä reitillä. Voi nimittäin tulla aikamoinen mutka, jos lähtee omin päin seikkailemaan (nimimerkillä kokemusta..).

Jossain vaiheessa löydettiin oikealle reitille. "Täällähän olisi pärjännyt ilman lumikenkiä!". Just! :D Reitti oli tarkoitettu myös pyöräilijöille. Noh, hauskaa oli silti räpiköidä omia polkuja metsän keskellä, että ei se haitannut yhtään, vaikka ei sitä tiedettykään. Kauaa ei tarvinnut enää kävellä reittiä pitkin ja oltiin jo laavulla. Neitikin oli nukahtanut rintareppuun sillä välin. Laavulla paistettiin makkaraa ja syötiin eväitä ennen kuin jatkettiin matkaa takaisin autolle. Laavu oli hieno ja vasta uusitun näköinen, mutta ei hirveän käytännöllinen. Mieheni kirosi sen siellä ollessamme muutamaan otteeseen. Tuliaisena siltä reissulta sai nimittäin pari kuhmua otsaan. Kieltämättä se oli aika matala..

Laavun takana on hete, josta saa janon yllättäessä juomakelpoista vettä

Takaisin päin mentiin merkittyä reittiä pitkin ja tästä syystä paluumatka sujuikin paljon tulomatkaa nopeammin. Maisemat reitillä olivat upeat (enpä tiennyt tätäkään..)  Reitillä oli tosi helppo kulkea, se oli tosi leveä ja hyvin merkitty. Kahvikeitaan laavu on ehdottomasti lapsiperheille sopiva paikka (sekä talvella että kesällä!), jonne kannattaa suunnata, jos lasten kanssa on liikkeellä ja miettii hyvää retkikohdetta, joka on kaiken lisäksi helpon matkan päässä. Lumikenkäilyreitti alkaa tunturissa sijaitsevan laavun luota ja merkkejä reitille ei voi olla huomaamatta. 

Aurinkokin alkoi jo laskemaan paluumatkalla autolle

Yleensä Ylläksellä hiihetään tai lasketellaan, mutta kokeilkaapa joskus lumikenkäilyä! Ylläksellä on useita reittejä myös lumikenkäilyä harrastaville (reiteistä löytyy tarkemmin tietoa Ylläksen sivuilta täältä). Mikä olisikaan lepposampaa puuhaa kauniilla ilmalla sen hiihon ja laskettelun lisäksi (okei no se pilkkiminen..) kuin laittaa lumikengät jalkaan ja nauttia hyvän kelin lisäksi mahtavista maisemista. Ainakin tämä kahvikeitaan reitti yllätti minut täysin!

Onko siellä ruudun takana muita lumikenkäilyn ystäviä?