perjantai 14. huhtikuuta 2017

Lontoon parhaat näkymät? - Primrose Hill

Englannin matkan suunnitelmiin kuului kaksi kohdetta, joissa ehdottomasti piti päästä tällä reissulla käymään. Toinen niistä oli kävely Thamesin jokilaaksossa (josta olenkin aikaisemmin kirjoittanut täällä) ja toinen Lontoon Regent's Parkin pohjoispuolella sijaitseva kukkula Primrose Hill. Regent's Parkissa on tullut käytyä pari kertaa aiemminkin tietämättä yhtään, että Lontoon yksi parhaista näköalapaikoista sijaitsee aivan vieressä (niin, voisin tietysti tästä lähtien tutkia sitä karttaa vähän paremmin..). Noh parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Otettiin siis jälleen suunnaksi Lontoo ja Regent's Park, ajatuksena kävellä puiston läpi kukkulalle ja siitä edelleen Camden Towniin. Edellisestä retkestä (Thamesin varteen siis) viisastuneena olimme ajoissa liikkeellä, heti kymmeneltä, jolloin pahin ruuhka junissa oli jo hellittänyt.

regents park lontoo
Regent's Parkissa pidettiin lounastauko

regents park lontoo

regents park papukaija lontoo
Tällainen kaveri tuli vastaan puistossa

primrose hill lontoo
Matka jatkui kohti kukkulaa

primrose hill lontoo

primrose hill lontoo

Primrose Hill on suosittu piknikpaikka paikallisten keskuudessa. Enkä epäile sitä yhtään. Kyllä meidänkin olisi pitänyt malttaa odottaa ja syödä lounas vasta perillä kukkulan päällä. Ei vain pystynyt. Nälkä oli kaikilla jo kova. Eikä vauvan kanssa kulkiessa parane tehdä asioita oman mielen mukaan. Saattoi pikkuisella nimittäin tässäkin olla sanansa sanottavana! ;) Mutta en valita, kyllä Regent's Parkissakin oli mukava istuskella, syödä eväitä ja levähtää ennen kukkulalle kiipeämistä, ihmetellen samalla lintujen touhuja. Niitä siellä puistossa meinaan riittää. Ja muutenkin, siinä on kyllä viihtyisä puisto, jossa mielellään viihtyy ja viettää aikaa! Tykkään!

Nyt taas asiaan, eli maisemiin. Tällaiset näkymät meitä odotti ylhäällä..

primrose hill lontoo

primrose hill lontoo

primrose hill lontoo

primrose hill lontoo

Ja mitä otsikon kysymykseen tulee, niin siihen en osaa ottaa kantaa. Upeathan ne näkymät oli, mutta että parhaat. Mene ja tiedä. Harmillisesti meille sattui aika, jolloin savusumu haittasi näkymiä (Lontoossa ei ollut satanut moneen päivään ja sen takia savusumu oli sankka). Lisäksi en ole mikään Lontoon näköalapaikkojen asiantuntija. En ole tainnut käydä missään muualla ihastelemassa näköaloja, vaikka tämä oli jo neljäs kerta kyseisessä kaupungissa. Mitenköhän tämä on edes mahollista!? Siis mie, joka rakastan korkeita paikkoja yli kaiken, ja joka ensimmäisenä on suunnistamassa siihen kaikista korkeimpaan rakennukseen, tai kiikkumassa sille korkeimmalle nyppylälle. No niin on vain päässyt käymään..

primrose hill lontoo

primrose hill lontoo

Kyllä mie silti taidan tietää syyn siihen, miksi Lontoon näköalapaikat on jääny koluamatta. Miehelläni on nimittäin kova korkeanpaikankammo. Kaikki muut jutut ja nähtävyydet on mennyt sen takia edelle. Onhan Lontoo täynnä kaikkea kivaa tekemistä ja nähtävää muutenkin. Olen monta kertaa ehdottanut London Eyehin tai Shardiin menoa, mutta ei. Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen, että sitä kammoa ei esiinny patikoidessa tuntureilla tai vuorilla (muutoin meillä olisi ongelma! :D) Se taitaa olla se "tyhjän" päällä oleminen ja äkkipudotus alas, joka saa jalat tutisemaan.

Tämän perusteella ei uskoisi, että kaikesta huolimatta me ollaan yhdessä kiivetty esimerkiksi Vatikaanissa Pietarinkirkon kupoliin, ja Singaporessa Marina Bay Sands -hotellin näköalatasanteelle (miehelle pointsit siitä!). Eihän näistä paikoista ollut hänelle paljoa iloa. Kukapa siitä nyt nauttisi, jos koko vierailuaika menisi kökötellessä siellä kaikista perimmäisessä nurkkauksessa joka rakennuksesta löytyy, ja silmät kiinni vielä. Ei varmaan kukaan..

No nautti tai ei, niin pointtina tässä kaikessa oli vaan ilmoittaa, etten ole käynyt missään muualla "Lontoon kattojen yllä"!

Oletko sinä? Mistä on sinun mielestäsi Lontoon parhaat näkymät?


Psst.. seuraa blogia FacebookissaInstagramissa ja Bloglovin'issa 



26 kommenttia:

  1. En oo kyllä Lontoossa minäkään hakeutunut mihinkään korkealle :D Muuten korkeita paikkoja on kyllä tullut koluttua lähiaikoina :D Viimesin oli juurikin Marina Bay Sandsin infinity pooli ja lähes 4000metrin tulivuori :D Mutta jos mulla on ollut tosi korkeanpaikan kammosia kavereita reissussa niin oon jättänyt ne sitten alas oottamaan :D Esimerkkinä Kroatian Splitissä menin kellotorniin ja itse vähän peläten ja kamut jäi alas oottelemaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marina Bay Sands oli kyllä upea kokemus. :) ja varmasti tulivuorikin. Joo niin se taitaa olla viisainta, että kammoset jäävät alas oottelemaan :D

      Poista
  2. Lontoo on ollut matkalistalla jo joitain vuosia, sillä sinne pääsee Kölnistä edullisesti joko lentäen tai junalla ja majoituspaikkakin olisi tiedossa... Kuulostaa ja näyttää kivoilta puistoilta ja näköalapaikoilta! Laitetaan to do-listalle sitä toivottavasti joskus toteutuvaa Lontoon matkaa varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti reissu joskus toteutuu. Huippua että majapaikkakin löytyy! Suosittelen kyllä paikkoja lämpimästi! :)

      Poista
  3. Lontoossa on tullut käytyä joskus kymmenkunta vuotta sitten, mutta tämä(kin) kohde on jäänyt silloin näkemättä. Uutta matkaa pitäisi jossain vaiheessa suunnitella, joten pistetään tämä vinkki korvan taakse. Ihanat nuo maisemat vehreän puiston yli kohti pilvenpiirtäjiä.

    VastaaPoista
  4. Olen käynyt Lontoossa vain kerran, ja todella pikaisesti, joten kaikki "kattojen yllä" -paikat on jäänyt testaamatta. Mutta kiitos tästä vinkistä, ehkä seuraavalla kerralla pitääkin käydä täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä. Me käveltiin tuolta vielä Camden Towniin. Siinäki oli käymisen arvoinen kaupunginosa. :)

      Poista
  5. Kaikki korkeat paikat on kyllä kivoja. Lontoossa en tosin ole käynyt missään korkealla. Hienolta näyttää tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Oli hienot näköalat. Savusumusta huolimatta! :)

      Poista
  6. En osaa Lontoon parhaista näköalapaikoista sanoa, sillä ainoat päivävisiittini sinne on tehty vuonna 1994. :D Taisin olla silloin 15-vuotias. Mutta hyvältä näyttää, voisin tämän perusteella käydä katsomassa tuolla maisemia itsekin! Mä kun kovasti tykkään näköalapaikoista ja keräilen niitä reissuillani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä on kyllä jo jonku aikaa! :D sama täällä. Yleensä joka kerta, kun uuteen kaupunkiin menee, on päästävä johonkin ylös katteleen maisemia.

      Poista
  7. Miulla on myös korkeanpaikankammo, mutta hakeudun silti aina näköalapaikoille. Niistä saa kuitenkin aina mukavan kokonaiskuvan kaupungista. Lontoo on vielä näkemättä, mutta vaikuttaa oikein varteenotettavalta kohteelta siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Siksi minäkin niistä tykkään. :)

      Poista
  8. Hienot näkymät, mutta harmi, kun kuvat on niin pieniä. Ootko miettinyt et pistäis isommaksi? Vai onkohan vika täällä päässä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lotta! Joo siis tästä oli puhetta tuolla fashion night-postauksessakin. Osalle näkyy kuvat pieninä enkä tajua yhtään mistä kiikastaa. Minun läppärillä näkyy kuvat hyvän kokoisena. Ja ne pitäis ollakin. Täytyy tutkia asiaa. Kiitti kun otit puheeksi.. :)

      Poista
  9. Itse tykkään Piccadilly Circuksen valoista. Aina parhaat näkymät ei ole korkealle, mutta usein sieltä ne löytyvät :-)

    Kuvat on mullakin turhan pieniä, mitä tulee yllä olevaan Lotan kommenttiin. Leveys 280 ja korkeus 210 koodissa. Eli sen kokoisia ne on, itse tietysti toivoisin ne ainakin kolme kertaa leveämpänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Piccadilly Circuksen valot on kyllä hienot. Tykkään sen paikan tunnelmasta itsekin. :)

      Siis nyt en vasta käsitäkkään, kun kuvien leveys pitäis olla 800. Kyselin tuossa muiltakin, niin osalla näkyy juurikin sen kokoisena (eli isona), mutta osalla nähtävästi ei. Outoa. :/ mut kiitos Rami kokotiedosta. Täytyy tutkia mistä ihmeestä se vois johtua..

      Poista
  10. Ah, Primrose Hill <3 Tässähän tulee koti-ikävä!

    PS. Oletko miettinyt kuvien lataamista suurempana? Nyt ne eivät oikein tee oikeutta kohteilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka oli! <3

      Juu tästä on sanonut muutkin. En vain mitenkään tajua miten ne voi osalla näkyä niin pienenä, kun kuvien leveys on kuitenkin 800. Omituista. :/ täytyy tutkia mistä kiikastaa..

      Poista
  11. Kahden viikon päästä koluan pitkästä aikaa Lontoon katuja. Harmillista kyllä, kyseessä on työmatka, eikä aikaa taida olla kukkuloiden valloitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa Lontoon matkaa, vaikkakin kyseessä työmatka! :) ehkä sitten seuraavalla kerralla pääset kukkuloitakin valloittamaan!

      Poista
  12. Uusi yritys, kun viikolla jättämäni kommentti ei näykään täällä.

    Olen käynyt Lontoossa joskus muksuna, joten mitään lempipaikkaa ei siellä ole enkä voi rehellisesti sanoa edes muistavani sieltä juuri mitään...

    Harmittelin myös kuvien pientä kokoa, pienenä ne näkyvät tosin edelleen? Vain yksittäin klikkaamalla saan ne näkymään isompina, koska sivua ei voi sormin suurentaa, surffaan siis tabletilla. Mutta tähän sait kai hyvän vinkin miten korjata tilanne, jos oikein ymmärsin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän se täytyy piakkoin tehdä uusi reissu! ;)

      Ja juu ongelma oli siinä, että facebookissa olevat linkit oli mobiililaitteille tarkoitettu. :D Sen takia koneella näkyi mobiiliversio.. Mutta nyt tosiaan ongelma ratkaistu ja jatkossa, kun osaan nyt pistää linkit oikein, niin pitäisi näkyä kuvat ja teksti oikein niin kuin kuuluu! :)

      Poista
  13. Upeita näköaloja todella. Omasta Lontoon matkasta on jo niin monta vuotta (leirikoulu yläasteella) etten edes muista missä kaikkialla kävimme, mutta korkeita paikkoja en muista siltä reissulta yhtäkään. No ehkei opettaja halunnut ottaa riskiä ja viedä meitä 16 rasavilliä koululaista Lontoon kaksikerrosbussin yläkertaa korkeampaan paikkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaankaan :D No onhan sekin varmasti yläaste ikäiselle elämys! Se täytyykin sitte alkaa varaamaan lentoja Lontooseen kun nuin pitkä aika edellisestä kerrasta ;)

      Poista