tiistai 20. joulukuuta 2016

Retkellä Vaattunkikönkäällä

Näin vauvan kanssa kotona ollessa, sitä yhtäkkiä huomaa tajuavansa, ettei tule käytyä juuri missään. Aika vaan menee niin vauhdilla. Päivät kuluu ruokaa laittaessa, vaunulenkeillä ja vauvan kanssa touhutessa. Nyt sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla niitä hetkiä kun jossain pääsee käymään. Saa muutakin mietittävää kuin vaipan vaihto. Ei sillä että valittaisin. En todellakaan! Ihanaa aikaa tämä on! :) Ihan jo ootan ensi kevättä ja kesää. Sitä, että pääsee kunnolla patikoimaan ja retkeilemään vauva kantorepussa, nämä talvet kun meinaa näillä leveysasteilla olla useasti liian kylmiä siihen hommaan. Yleensä siis. Nythän ulkona on plusasteita! Ei kiva. No eiköhän joulu saada kuitenkin viettää kunnon pakkassäässä.

vaattunkiköngäs (13)

vaattunkiköngäs (12)

vaattunkiköngäs (17)


Viikko sitten lauantaina päästiin kuitenkin perheen kesken vähän retkeilemään. (Meän pienokainen ei vaan tiennyt taaskaan koko retkestä yhtään mitään. Nukkuminen vaunuissa raikkaassa ulkoilmassa on nimittäin liian mukavaa puuhaa.:) ) Paikaksi valikoitui tällä kertaa Vaattunkiköngäs sen helppouden takia. Vikakönkään tavoin, myös Vaattunkiköngäs sijaitsee Rovaniemi-Sodankylä -tien varrella, kuitenkin hieman lähempänä Rovaniemeä. Siinä missä Vikaköngäs on heti päätien vieressä, Vaattunkikönkäälle päästäkseen täytyy ajaa päätieltä kääntyvää pikkutietä pitkin noin 2 km perille asti parkkipaikalle. (Mikä lause! Tulikohan nyt tarpeeksi epäselvästi?:D) No kuites, päätieltä on hyvät opasteet. Et voi eksyä! Parkkipaikalta lähtee monia luontopolkuja, mutta näin talvella vaunujen kanssa liikkuessa ei oikein jää vaihtoehtoja. Päädyttiin siis kiertämään Könkäänsaaren esteetön luontopolku. Olishan sen pelkän Vaattunkikönkäänkin voinut käydä kattomassa. Me haluttiin kuitenkin reippailla ulkona vähän kauemmin, oltiinhan me pakattu tällä kertaa mehut ja makkaratki mukaan. 

vaattunkiköngäs (10)


vaattunkiköngäs (18)
Siinä se on! Upea Vaattunkiköngäs!

vaattunkiköngäs (14)


vaattunkiköngäs (15)
Reitin varrelta löytyy penkkejä jos väsy alkaa painaa

Meillä oli tosiaan vaunut mukana, eikä ensin oltu ihan varmoja, pääseekö niillä kulkemaan talvella. Päätettiin silti yrittää. Ja hyvä että yritettiin, sillä reitti oli niin hyvin tampattu muiden retkeilijöiden toimesta, että ei tehny ees tiukkaa (ainakaan mulla ku ei tarvinu pukata..) Tai no mitä nyt loppumatkassa oli vähän ongelmia, polku nimittäin kapeni loppua kohen. Pointsit kuitenki miehelle. Hyvin näytti vaunujen pukkaaminen onnistuvan kun käytti vähän voimaa. Ihan mitkä tahansa kärryt ei tuohon ois kyllä pystyneet. Sen verran epätasainen polku oli.

vaattunkiköngäs (16)


vaattunkiköngäs (2)


vaattunkiköngäs

Taukopaikka laavuineen tulee vastaan jossain reitin keskivaiheilla suunnilleen. Myös lapsille löytyy tekemistä..

vaattunkiköngäs (8)


vaattunkiköngäs (6)


vaattunkiköngäs (4)


vaattunkiköngäs (5)
Loistavaa että lapsetki on huomioitu!


vaattunkiköngäs (7)


vaattunkiköngäs (3)
Näkymät taukopaikan luota



Vaattunkiköngäs on kyllä aivan ihana retkikohde. Ollaan käyty monesti ja varmasti tullaan käymään vielä monta kertaa uudelleen. Varsinkin lasten kanssa Könkäänsaaren luontopolku on helppo kiertää, sillä se on vain noin kilometrin pituinen. Vaikka se on lyhyt, se ei ole ollenkaan tylsä! Päinvastoin. Miten voikaan niin lyhyellä matkalla olla niin paljon nähtävää. Vai mitä sanotte?    



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti